Business College Helsinki

Itsenäistä työtä suomalaisessa firmassa ja edullista ruokaa – merkonomiopiskelija Toni Puolassa

Kemira Gdansk 8.1 – 8.6.2018 / Toni Stenström

Vuoden 2017 keväällä päätin opiskella aiemman koulutukseni tueksi vielä ammatin ja hain kevään yhteishaussa Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon (nyk. Business College Helsinki). Löysin itseni vuotta myöhemmin Puolan Gdanskista osana vuoden mittaista myynnin ja asiakaspalvelun yo-pohjaista merkonomitutkintoa. Suoritin muut tutkintoon kuuluvat opinnot etäkursseina Suomessa.

Toni Stenström

Halusin lähteä ulkomaille etupäässä siksi, että suurin harrastukseni on aina ollut matkailu. Pidän myös vieraiden kielten opiskelusta ja puolan kieli kuulosti sopivalta haasteelta opiskeltuani ensin venäjän kieltä noin 8 vuoden ajan (työkieleni Puolassa olivat toki vain suomi, ruotsi ja englanti).

Kemira on myös pörssiyhtiönä varsin tunnettu ja työharjoittelu (= työpaikalla tapahtuvan oppimisen työosuus) myynnissä ja asiakaspalvelussa kuulosti hyödylliseltä tulevaisuuteni kannalta. Sainkin monta työtarjousta Linkedinissä heti sen jälkeen, kun siirsin asuinpaikkani Puolaan, sillä talous kasvaa maassa tällä hetkellä todella kovaa ja kielitaitoisille ihmisille löytyy töitä etenkin isoista konserneista kuten Kemira, Arla, Swarovski tai Nordea.

Edullista ruokaa

Kulttuuriltaan Puola muistuttaa mielestäni monessa suhteessa Viroa. Asiakaspalvelu ei ole maassa kovin hyvällä tasolla ja ihmiset ovat lähtökohtaisesti melko etäisiä. Kemira on tosin kansainvälinen yritys suomalaisine toimintamalleineen ja sain kokea oloni hyvin tervetulleeksi heti ensimmäisenä työpäivänäni. Harjoittelutuen lisäksi sain käyttööni Kemiran maksaman huoneen solukämpästä, lentoliput Suomeen ja takaisin, julkisen liikenteen kuukausilipun ja kuljetuksen lentokentältä.

Hintataso on Puolassa lähes kaksi kertaa Viroakin alhaisempi ja ulkoistin täten ruokailuni lähinnä katuravintoloihin, joita Gdanskista löytyy runsaasti. Annoskoot ovat Puolassa valtavia ja perinneruokia harrastetaan yhä aktiivisesti. Tyypilliseen 4-5 euron lounaaseen kuuluu yleensä joko sian- tai naudanlihapihvi, perunamuussi ja pieni salaatti sekä mukillinen kompottia eli puolalaista kotitekoista mehua. Italialaisia ravioleja muistuttavat puolalaiset pierogit ovat myös varsin täyttävä ja edullinen lounasvaihtoehto ja ne maksoivat kalleimmillaankin vain 5-6 euroa lautaselta. Halvimmillaan puolalaiset perunapihvit sai halvoista ”maitobaareista” vain kahdella eurolla.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Creative Commons/Wikipedia

Itsenäistä työtä

Työnkuvani koostui kemikaalitilausten vastaanottamisesta joko puhelimitse tai sähköpostitse ja saapuvien tilausten rekisteröimisestä SAP-varausjärjestelmään. Kyseessä on melko monimutkainen mutta toisaalta hyvin suosittu tietojärjestelmä, jota monet logistiikka-alan yritykset käyttävät, eli työkokemus oli tältä osin oikein hyödyllinen. Tein myös järjestelmään kuljetukset vastaanottamilleni tilauksille ja välitin tästä tiedon kuljetusfirmoille ja kemikaalitehtaille Suomeen. Vahvistukset saatuani lähetin puolestaan tilausvahvistuksen asiakkaalle ja selvitin, jos kuljetusten toimittamisessa ilmeni epäselvyyksiä.

Kolmen hengen Front Office-tiimiini kuului kaksi vakituista työntekijää Suomesta ja toimimme virallisesti osana suurempaa koko Pohjoismaat kattavaa asiakaspalvelutiimiä. Tiimimme johtajana oli puolalainen ruotsin kieltä opiskellut nainen, jolle raportoimme englanniksi viikottaisissa palavereissa työstämme. Työ oli tämän takia hyvinkin itsenäistä, sillä selitimme tosiaan yleensä itse esimiehellemme, mistä työnkuvamme milloinkin koostui – 20% töistä sai tehdä myös etänä kotitoimistolta firman tietokoneella. Back Office-tiimissä oli myös noin 10 vakituista suomalaista työntekijää ja koko Puolasta suomalaisia löytynee jo yli 1000 kappaletta.

Käytin vapaa-aikani lähinnä Puolassa ja sen lähialueilla matkailuun ja ehdin vierailla kevään aikana Torunissa, Varsovassa, Olsztynissa, Kaliningradissa ja Szczecinissä. Käväisin myös pari kertaa Suomessa Wizzairin edullisilla lipuilla Turkuun. Muutamat Gdanskissa vietetyt viikonloput käytin etupäässä Suomesta saapuvien vieraiden majottamiseen, sillä halvat lentoliput ja Puolan hintataso houkuttelivat myös monen monta kaveriporukkaa pienelle etelänmatkalle. Tutustuin toki muutamaan paikalliseenkin ja pääsin puolalaisiin kotibileisiin sekä säiden parannuttua Sopotin rannoille juhlimaan. Sisältyivätpä harjoitteluun myös perinteiset firman bileet.

Loistava työharjoittelukohde

Puola on hintatasoltaan ja elämänlaadultaan loistava kohde työharjoittelijalle ja Gdansk ei ole syyttä yksi suomalaisten tämän hetken suosituimpia kesälomakohteita. +20 asteen kelit rikkoutuivat ensi kertaa jo maaliskuun lopulla ja varsinainen kesä alkoi jo vapun tienoilla. Arkkitehtuuriltaan puolalaiset kaupungit ovat myös upeita ja edullisten hintojen takia tuhdeista lounaista ja paikallisista virvokkeista voi nauttia huoletta jopa vanhankaupungin keskiaikaisilla kaduilla. Puolan työmarkkinat ovat myös ns. ostajan markkinat – suomenkieliselle merkonomille tai datanomille on tarjolla monta aloituspaikkaa jopa 1500-2000 euron bruttopalkkoineen, mikä tarkoittaa Puolaan jäävälle melkoista ostovoimaa. Kulttuurishokkia lievittävät myös lukuisat maahan jo asettuneet suomalaiset.

Toni Stenström valmistui merkonomiksi kesäkuussa 2018. Hän sai valmistuttuaan heti töitä Puolaan suuntautuvassa matkailussa.

Lue lisää kansainvälisyydestä merkonomi- ja datanomiopinnoissa »

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi

    Kommentoi