Business College Helsinki

Kavereiden ikävöintiä, ulkoilua, aikataulutusta – mistä opiskelijoiden etäpäivät koostuvat?

Kun poikkeustila julistettiin maaliskuussa, ei kenelläkään ollut tietoa sen pituudesta. Nyt olemme jo opiskelleet ja työskennelleet kotoa käsin lähes kaksi kuukautta. Kuinka opiskelijat ovat jaksaneet? Mitä normaalista arjesta on ikävä? Muun muassa näitä asioita kysyimme #tueyrittäjää –arvontojen yhteydessä.

On ollut hienoa huomata, kuinka haastava yhteiskunnallinen tilanne on saanut ihmiset lähentymään toistensa kanssa. Fyysistä etäisyyttä, mutta henkistä läheisyyttä – aivan kuten presidenttimme Sauli Niinistö kehotti meitä tekemään. Ihmiset ovat soitelleet ystäville ja perheenjäsenille ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Organisaatiot keksivät uusia kampanjoita, joilla autetaan pienyrityksiä. Aikaa on jäänyt myös ulkoilulle, uusien taitojen opettelulle kuin myös etäkahvittelulle.

Business College Helsingin markkinointi- ja viestintätiimi sai heti poikkeustilan alkumetreillä idean, että haluaa auttaa pienyrittäjiä tänä haastavana aikana (lue lisää ») Arvoimme viitenä maanantaina lahjakortteja eri yritysten palveluihin. Arvontoihin pystyi osallistua vastaamalla Instagram-tarinoissamme (@bchelsinki) esitettyihin kysymyksiin. Kaikki yritykset olivat enemmän kuin kiitollisia mahdollisuudesta osallistua kampanjaamme. Myös monet voittajat yllättyivät, kun Instagramin yksityisviesteihin kilahti viesti voitosta.

Hyvät elämäntavat auttavat jaksamaan

Ensimmäisen arvonnan ohella kysyimme opiskelijoilta vinkkejä liittyen etäopiskeluun. Moni painotti hyvien elämäntapojen tärkeyttä myös näin poikkeusaikana. Hyvät yöunet, syöminen, taukojen pitäminen ja päivän aikataulutus nousivat esille monien vastauksissa.

– Syö ja nuku hyvin, pidä taukoja, käy ulkona, älä tee kaikkia tehtäviä putkeen, kommentoi yksi arvontaan osallistuneista.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tämä kevät on monelle nuorelle haastavaa aikaa. Kotona voi olla vaikea keskittyä ja motivaatiota koulutehtäviin on ehkä vaikea löytää. Siksi onkin erittäin tärkeää, että opiskelijat sekä työtä kotoa käsin tekevät osaavat etäpäiviensä jälkeen myös rentoutua. Kysyimme seuraajiltamme, että miten he rentoutuvat etäopiskelupäivän jälkeen. Moni vastasi ulkoilevansa, mikä viestii siitä, että opiskelupäivät vietetään melko tiiviisti sisätiloissa.

– Ulkona kävelemällä ja musiikkia kuuntelemalla, vastasi yksi seuraajistamme.

Onkin onni, että Suomessa ulkoilu on ollut sallittua koko poikkeustilan ajan. Raitis ulkoilma on monelle pelastus etäpäivän jälkeen. Pieni happihyppely virkistää aivoja ja antaa energiaa loppupäivään.

Ikävä ystäviä ja normaalia arkea

Ensimmäiset poikkeusajan viikot saattoivat monesta tuntua kivalta vaihtelulta. Koska koululle tai työpaikalle ei ole tarvinnut aamuisin raahautua, on moni saanut nukkua pidempään. Kuitenkin viikkojen edetessä, alkoivat monet kaivata normaalin arjen asioita. Kysyimmekin seuraajiltamme, että mitä he kaipaavat normaalista arjestaan. Vastaajista suuri osa kertoi kaipaavansa kavereita ja vapautta liikkua.

– Kaikkia harrastuksia ja menoja. Kavereita ja hauskanpitoa, kertoi yksi vastaajista.

Eräs vastaajista kertoi puolestaan pitävänsä korona-arjesta, sillä vapaata aikaa on enemmän. Kun koulu- ja työmatkat jäävät pois, jää vuorokauteen enemmän aikaa tehdä itselleen tärkeitä asioita. Sosiaalinen media on täyttynyt viime kuukausien aikana kuvista ja videoista, jossa ihmiset opettelevat uusia taitoja. Niin päällä seisonnan kuin myös TikTok-tanssien opettelu ovat löytäneet tiensä monien elämään näin poikkeustilan aikana. Sosiaalinen media voi kuitenkin myös luoda paineita jatkuvaan suorittamiseen. On tärkeä muistaa, että kun toiset rikkovat ennätyksiä Instagramin tarinoissa, toiset makaavat sohvalla katsomassa Netflixiä tai pelaamassa videopelejä. Oikeata tapaa elää poikkeustilan keskellä ei ole, sillä jokainen reagoi kriisiin omalla tavallaan.

Uusi normaali

Vaikka koulut saavat avautua 14. toukokuuta lähtien, aikoo Business College kuitenkin toimia hallituksen suositusten mukaisesti. Oppilaitoksessamme jatketaan etäopiskelua kevätlukukauden loppuun asti. Tämä tarkoittaa, että ainakin vielä reilun kuukauden ajan Teams-palaverit rytmittävät niin opiskelijoiden kuin myös henkilökunnan arkipäiviä.

Tämän erikoisen kevätlukukauden myötä syksyllä kouluun palaaminen tuntuu entistä mukavemmalta. On kuitenkin hyvä muistaa, että arki tulee näyttämään varsin erilaiselta kuin vuoden alussa. Käsien jatkuva peseminen ja kahden metrin turvaväli tulevat mitä todennäköisemmin olemaan osa arkeamme vielä koulun ovien avauduttua. Uudesta normaalista huolimatta tulemme arvostamaan yhä enemmän arkisia asioita. Niin kavereiden kanssa yhdessä lounastaminen kuin myös harrastukset saavat täysin uuden merkityksen kuin aiemmin.

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi

    Positiivinen

    Kiitos tiedosta