Business College Helsinki

Opiskelijat ja työntekijät uuden haasteen edessä

Olemme kaikki samassa veneessä. Sanonta, jota on kuulunut viime aikoina monesta eri suunnasta. Ja kuinka totta se onkaan. Koronaepidemia ei kosketa vain tiettyjä yksilöitä, kuntia tai maita. Kyseessä on globaali ilmiö, joka vaatii kaikkien ihmisten yhteistoimintaa. Nyt ei auta tapahtumien peruuntumisista tai etätöistä valittaminen, sillä teemme kaikki tämän yhteisen hyvinvointimme puolesta. Kaikkien tunteiden tunteminen on sallittua, mutta asian perimmäinen tavoite pitää muistaa: terveydenhuollon ylikuormittumisen välttäminen sekä vanhusten ja riskiryhmien suojeleminen virukselta.

Monet organisaatiot ovat siirtyneet etätyöskentelyyn, ja nyt jos koskaan osaamme arvostaa teknologian tuomia mahdollisuuksia. Palvelut kuten Skype ja Teams mahdollistavat kokoustamisen myös kotoa käsin. Etätyöskentely harvoin on kuitenkaan täysin mutkatonta. Monet työntekijät ovat joutuneet kamppailemaan niin hitaan netin kuin myös epämukavan työergonomian vuoksi. Kasvokkaisen vuorovaikutuksen puuttuminen voi myös johtaa keskittymisen herpaantumiseen. Jos kameroita ei laiteta verkkopalaverissa päälle, voi osallistujien ajatukset olla täysin eri sfääreissä kuin itse kokouksen teemassa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Työntekijöiden lisäksi monet opiskelijat ovat joutuneet uudenlaisen haasteen eteen koulujen sulkemisen myötä. Myös Business Collegen opiskelijoille tämä tilanne on täysin uusi. Nyt herätyskello ei välttämättä soi joka aamu samaan aikaan, ja oman päivärytminsä saa valita melko vapaasti. Haaste onkin siinä, että miten opiskelijat jaksavat keskittyä aineiden opiskeluun samalla tavalla kuin koulupäivien aikana. Kotiympäristössä erilaiset häiriötekijät saavat helposti keskittymisen herpaantumaan. Jos koulutehtävät eivät kiinnosta, on helppo käpertyä sohvan nurkkaan ja laittaa Netflix pyörimään.

Kaikessa kauheudessaan koronaepidemia on tuonut esille myös positiivisia asioita ympäri maailmaa: Venetsian vedet ovat kirkastuneet ja Kiinan ilmansaasteet ovat vähentyneet huomattavasti. Kuinka tämä epidemia saataisiin käännettyä positiiviseksi asiaksi myös työntekijöiden ja opiskelijoiden normaalin arjen osalta? Työpaikkojen johtoryhmät sekä koulujen opettajat yrittävät kaikkensa, että arki saataisiin kulkemaan mahdollisimman normaalisti epidemiasta huolimatta.

Teknologian käytöstä täytyy tehdä uusi normaali eikä sen käyttöä tule pelätä. Palavereita tulee järjestää normaaliin tapaan, ja keskittyminen täytyy yrittää pitää itse asiassa. Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä näkynyt jopa kotien omia lukujärjestyksiä, joihin on merkitty tarkat ajat opiskelulle, työnteolle, ulkoilulle sekä syömiselle. Uskon, että tällaisella päivien rytmittämisellä ja toistemme kannustamisella selviämme tämän koronaepidemian ylitse – ja ehkä jatkossa haluamme tehdä etäpäiviä enemmänkin.

Kirjoittaja on Business College Helsingin viestintäharjoittelija. Hän opiskelee viestinnän maisteriohjelmassa Tampereen yliopistossa.

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi