Business College Helsinki

Oppisopimusopiskelija Ruotsissa työharjoittelussa

Emilia Santala opiskelee oppilaitoksessamme kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoa. Hän on ensimmäinen ammattitutkinto-opiskelija, joka lähti opintoihin liittyen lähti ulkomaanjaksolle.

Työskentelen Mustissa ja Mirrissä myymäläpäällikkönä Porin Itäkeskuksen myymälässä. Musti ja Mirri on Pohjoismaiden suurin lemmikkieläinketju, ja vuonna 2015 Ruotsin Arken Zoo ja Djurmagazinet siirtyivät Mustin ja Mirrin omistukseen. Yrityskauppojen ja Norjan uusien myymälöiden myötä Mustilla ja Mirrillä (Musti Groupilla) on yli 260 myymälää, joista yli 100 on Ruotsissa.

Tammikuussa 2018 sain maajohtajaltamme mielenkiintoisen sähköpostin, jossa kerrottiin mahdollisuudesta opiskella työn ohella Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto. Tartuin tilaisuuteen ja tulevan tutkinnon lisäksi tämä todellakin kannatti, sillä yhteistyössä koulun kanssa mahdollistui harjoitteluni Ruotsissa Arken Zoon myymälöissä.

Työssä kehittymistä ja kielitaitoa

Halusin lähteä harjoittelujaksolle ensisijaisesti siksi, että pääsen kehittymään omassa työssäni ja myös kielitaidon vuoksi – oli todella virkistävää muistella englannin kielen taitoja ja päästä kehittämään sitä! Varsinaista matkustelukaipuuta minulla ei ole koskaan ollut, joten kyseessä oli myös pieni oman mukavuusalueensa ylittäminen.

Tälle reissulle lähdin myös hymyssä suin siksi, että minulla oli mahdollisuus ottaa koirani Pihla mukaan matkakaveriksi! Matkavalmistelut omalta osalta sujuivat mutkitta – Pihla toimi reippaana pakkausapulaisena ja yritti innoissaan piilottaa matkalaukkuun kaikki rakkaimmat tennispallonsa.

Harjoittelun tarkoituksena oli jakaa maiden välisiä toimintamalleja myymäläpäällikön työhön liittyen, tiiviissä yhteistyössä Arken Zoon maajohtajan ja aluepäällikön kanssa. Asumiseni oli järjestetty Arken Zoon puolesta, ja vietimme neljä viikkoa kalustetussa asunnossa Solnassa (n. 8 minuutin junamatkan päässä Tukholmasta).

Harjoittelujaksoni oli sisällöltään luultavasti hieman erilaisempi kuin yleensä, sillä työskentelin tutussa ympäristössä ja tuttujen teemojen ympärillä. Oli hauska nähdä myymälöitä Ruotsissa: lähes samat tuotteet roikkuivat hyllyissä ja myyjiltä löytyi hyvin tuttu tapa palvella asiakkaita. Huomasin, että myymäläpäällikön toimenkuva on osiltaan hieman erilainen, kuin mitä meillä on täällä Suomessa. Oli hienoa päästä jakamaan itse käyttämiäni toimintasuunnitelmia ja jakaa omaa innostusta myymälän tuloksen seuraamisesta, ja siihen vaikuttamista, Ruotsin kollegoille!

Kaksi myymälää ja varasto

Ensimmäiset viikot vietin Häggvikin myymälässä, jonne oli hyvin kätevä kulkea junalla. Pihla oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta asunnolla työpäivien ajan, sillä Ruotsissa oli sellainen sääntö, että mikäli taukohuoneessa on koiria, tulee siellä olla ikkunat. Haluttiin, että koirat pystyvät näkemään päivänvalon työpäivän aikana!

Häggvikin myymälä oli aika suuri ja tuotevalikoima hieman laajempi, mitä omassa myymälässäni. Arkiset rutiinit hoituivat myymälässä samalla tavalla, mitä meilläkin. Häggvikin myymälän jälkeen siirryin Solnan myymälään, joka oli kävelymatkan päässä asunnoltani. Solnan myymälä oli pieni ostoskeskusmyymälä. Myymäläpäällikkö oli siellä vasta aloittanut, joten saimme erittäin paljon mielenkiintoisia keskusteluja toimintatavoistamme aikaiseksi.

Näissä kahdessa myymälässä vietin eniten aikaani, mutta pääsin myös näkemään keskusvarastomme Eskilstunassa sekä samassa kaupungissa sijaitsevan myymälän. Nyt pääsin näkemään todella läheltä varaston jokapäiväistä työskentelyä – olin mukana tavaran keräilyssä, kuormien pakkauksessa, vastaanotossa ja lähettämössä.

Karvainen matkaseuralainen oppaana

Koska minulla oli matkaseuralaisena Pihla, koostui arki suurilta osin hänen kanssaan aikaa viettäen. Teimme jännittäviä tutkimusmatkoja lähimaastoon, ja aika usein suunnistimme takaisin kotikonnuille Google mapsin avulla! Pihla on siitä hauska koira, että hänellä on äärimmäisen hyvä suuntavaisto (toisin kuin omistajallaan), ja usein Pihla osasikin nuuskia tiemme oikeille kaduille. Erityisen hienoa oli löytää Hagaparken – todella suuri puistoalue, jossa vietimmekin paljon aikaa

Positiivinen ilmapiiri

Kaiken kaikkiaan koen saaneeni todella paljon itselleni tästä neljän viikon työharjoittelujaksosta, ja oli äärimmäisen mielenkiintoista päästä näkemään ketjun toimintaa Ruotsissa! Koen, että tavoitteemme kehittää myymäläpäälliköiden toimintatapaa ketjun sisällä yhtenäisemmäksi onnistui hyvin.

Kirjoitin harjoittelun aikana Arken Zoon johdolle omaa raporttia tekemistäni huomioista, jonka kävimme yhdessä läpi vielä ennen kotiin paluutani. Eniten mieltä lämmitti positiivinen ilmapiiri ja yhteistyö myymäläpäälliköiden ja johtotiimin kanssa, vaikka aihealueet välillä olivatkin hieman kehittämistä kaipaavia. Koen, että oli todella silmiä avaavaa nähdä erilaisia toimintatapoja ja kokonaisuudessaan harjoittelujakso antoi todella paljon perspektiiviä omalle työlle.Mikäli on mahdollisuus päästä harjoittelujaksolle, suosittelen todella lämpimästi hyödyntämään sen!

Yhteiskuvassa olemme juuri astumassa laivaan – kuva kuvastaa minusta mukavasti matkaa edeltävää tunnetilaa: jännitystä, iloa ja luottamusta meidän välillä.

juttu jatkuu kuvan jälkeen

Työantaja tyytyväinen

Mustin ja Mirrin ketjujohtaja Juhana Lamberg kertoo olevansa tyytyväinen siihen, miten positiivisesti Business College Helsingissä suhtaudutaan yritysyhteistyöhön. – Koulutusjohtaja Kirsi Järvinen tarttui keväällä heittämääni ideaan työntekijämme ulkomaanjaksosta erikoisammattitutkinnon opintojensa osana, ja jakso järjestyi jo elokuulle. Toivomme voivamme hyödyntää mahdollisuutta myös tulevaisuudessa, sillä yrityksenä meille on suurta etua siitä, että työntekijöillämme on näkemystä ulkomailla työskentelystä. Jakson tavoitteena oli myös yhtenäistää käytäntöjä ketjun sisällä, eri maiden välillä, ja opiskelijan Ruotsissa toteuttaman kehitysprojektin avulla nämä tavoitteet täyttyivät.

Opiskelijalle myönnettiin liikkuvuusjakson toteuttamiseen Erasmus+ Broaden Your World -hankkeen apurahaa.

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi