Innovaatiotoiminta

Huippuosaaminen, kaksoisura ja elämyksiä

Kokoonnuimme syyskuun alussa suomalaisen huippuosaamisen tyyssijaan, Vantaan Fazerilaan. Meitä oli komea joukko Business Collegen nuoria ja kansainvälisiä huippuopiskelijoita, kehittämisen asiantuntijoita sekä kaksi kauppatieteiden tohtoria, Taru Toivonen ja Hely Westerholm. Päivän aikana pääsimme tutustumaan paitsi Fazerin kiehtovaan historiaan, myös talouteen, unelmointiin, yrittäjyyteen ja hyvinvointiin. Huippuosaaminen, kaksoisura ja kanvakset tulivat tutuiksi.

Huippuosaaminen, swot-analyysi ja erilaiset tulevaisuuden kanvakset (Business Model Canvas (BMC) tulivat päivän aikana käyttöön opiskelijan vahvuuksien kartoittamisen tukena. Kaksoisura tarkoittaa, että opiskelijalle luodaan merkonomin tai datanomin opiskelun lisäksi myös urheilu-ura opintojen ohella.

  • Räätälöimme jokaisen huippuosaajan opinnot varmistaaksemme, että opiskelijat voivat saavuttaa sekä pätevyyden opinnoissa että kasvaa huippu-urheilijaksi, kertoo KTT, Business Collegen lehtori Taru Toivonen.

KTT Hely Westerholm kävi läpi kaikkien opiskelijoiden kanssa heidän vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Jokainen pääsi ääneen ja analysoimaan itseään. Opiskelijat myös tukivat toisiaan ja lupasivat olla toistensa apuna jatkossakin.

  • Kannattaa rakentaa vahvuuksille. Mutta mitä teetkin, muista aloittaa, ja laittaa kädet näppikselle. Kun kirjoitatte ja haluatte jatkaa seuraavana päivänä, jättäkää lause kesken. Asiaan on siten helpompi palata. Ja jos mahdollista, tee aina työt valmiiksi. Ja muista, jos jäät jumiin, anna ajatuksellisesi hieman aikaa, ne palaavat kyllä, ohjeisti KTT, Helsinki Business Collegen entinen rehtori Hely Westerholm.

Vahvuudet ja kehittämiskohteet kirjattiin ylös erilaisiin kanvaksiin. Huippuosaamisen kanvas ottaa kantaa esim. sponsoreihin ja urheilun yhdistämiseen opiskeluun. Tulevaisuuden tai Business kanvaksen avulla voi puolestaan hahmottaa liiketoimintaa yhdellä vilkaisulla.
Kävimme keskustelua erilaisista uravaihtoehdoista ja myös siitä, mitä tarvitaan, jotta huippuosaajasta tulee yrittäjä. Erityisesti sekä urheilijan että yrittäjän rohkeus ja heittäytymiskyky tuli esiin.

  • Yrittäjän oppimispolku rakentuu verkostoitumisen lisäksi kokemukselliselle oppimiselle, toteaa Taru Toivonen. Toivonen tutki väitöskirjassaan suomalaisia pienyrittäjiä ja heidän interaktiivista toimintakykyään erilaisissa kulttuuri- ja toimintaympäristöissä.


Päivä oli voimaannuttava. Se koostui hyvästä yhteishengestä, luottamuksesta ja yhdessä tekemisestä. Väliajat ja -palat hyödynnettiin hyvinvointia parantavin tavoin.

Fazer ja Business Collegen historia
Karl Fazerilla oli nuorena miehenä unelma: opiskella sokerileipuriksi ja avata oma konditoria Helsinkiin. Tavoitteena oli tehdä ruokaa, jolla on merkitystä ja tuottaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Nykyään, reilut sata vuotta myöhemmin ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazer-konsernin liikevaihto oli 1,1 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 9 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita.

Karl Fazerilla ja hänen liikekumppaneillaan oli viime vuosisadan alussa toinenkin unelma: Saada osaavaa työvoimaa liiketoimintaansa. Business College on perustettu vuonna 1881, jolloin filosofian maisteri Otto Lindholm anoi senaatilta lupaa perustaa yksityinen kauppaoppilaitos. Seuraavana vuonna lupa heltisi. Yksityisen kauppaoppilaitoksen tueksi perustettiin vuonna 1909 osakeyhtiö koulun ylläpitämiseksi: ”Aktiebolaget Helsingfors Handelsskola, Helsingin kauppakoulu Osakeyhtiö”. Osakkeita merkitsivät uudet omistajat mm. Karl Fazer, Karl Stockmann, Viktor Ek ja Paul Sinebrychoff. Näin Fazerin osaaminen ja historia nivoutuvat Business Collegen historiaan.


Päivän Kaksoisura-materiaalit on tuotettu kansainvälisessä YIBinSport (Young Immigrant backround in Sport) -hankkeessa. Päivän mahdollisti myös kansainvälinen Kaupallisen koulutuksen edistämisyhdistys SIEC-ISBE. Heidän tunnuslauseensa on: Inspiring Business Education around the world!


Ja kyllä olikin inspiroivaa, sekä historia, miljöö, elämykset että oppiminen.

Lisätietoja: Helena Miettinen

Innovaatiotoiminta

Helena Miettinen - helena.miettinen@bc.fi

Pasi Jokela

Mahtava kokonaisuus kertakaikkiaan historian havinoineen, ja moderneine menetelmineen tohtorien vetämänä, yhteistyössä Siecin ja opiskelijoiden kanssa! Great feelings!