Business College Helsinki

Kaupan alan vuoden 2020 työpaikkaohjaaja on Tokmannin Maarit Holopainen

Tokmannin Malmin myymälän kassamyyjä Maarit Holopainen palkittiin Kaupan alan vuoden 2020 työpaikkaohjaajana. Business College Helsinki ehdotti häntä palkinnon saajaksi. Valinnan teki Kaupan koulutuksen kehittämiskeskuksen työpaikkaohjaamisen klusteri.  

Maarit on ohjannut monia Business Collegen opiskelijoita. Maaritin ohjauksessa työskentelee opiskelijoita myös muista ammatillisista oppilaitoksista sekä TET:läisiä.

– Palkinto on todella hieno juttu, on aina mahtavaa kun saa työstään tunnustusta, Maarit Holopainen sanoo.

Henkilöstön kehittämispäällikkö Heidi Piirto on myös innoissaan palkinnosta: – Olemme tehneet viime vuosina paljon töitä urapolkujen edistämiseksi sekä koulutussopimusten ja oppisopimusten määrän kasvattamiseksi. Se vaatii osaavia työpaikkaohjaajia, joita olemme valmentaneet omin voimin sekä yhteistyökumppaneidemmekin avulla, Heidi sanoo. – Koen että olemme oikealla tiellä ja tämä palkinto tuo kiitosta tekemällemme työlle ja erityisesti tietenkin Maaritille. Maarit loistaa työpaikkaohjaajana ja olen suunnattoman ylpeä, että juuri hänet valittiin palkinnon saajaksi.

Kaupan alan vuoden 2020 työpaikkaohjaajana palkittu Maarit Holopainen.

Maarit Holopainen on toiminut jo pitkään perehdytyksen parissa: – Ryhdyin työpaikkaohjaajaksi pikkuhiljaa ja se on monipuolistanut työtäni. Perehdyttäjänä olen ollut kaiken kaikkiaan yli 10 vuotta ja työpaikkaohjaajan tittelillä noin 3 vuotta. Olen tullut aina hyvin toimeen kaikkien kanssa. Olen työpaikkaohjauksen ja oman työni lisäksi Tokmannilla myös oman alueen henkilöstön perehdytysohjaajana viime talvesta lähtien. Perehdytysohjaajana valmennan Etelä-Suomen myymälöiden kummit ja varmistan osaltani perehdytysosaamisen tasoa myymälöissä.

Tukea ja omaa aktiivisuutta

Maarit osallistuu töihin tulevien opiskelijoiden haastatteluihin. Hänelle on tärkeää selvittää opiskelijan odotukset harjoittelulle. – Kun opiskelija on meillä työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa, käymme kerran viikossa läpi, miten menee, mitä hän on oppinut, pitäisikö jotakin kerrata ja mitä seuraavaksi opitaan, Maarit sanoo. Hän peräänkuuluttaa työkavereilta oppimisen lisäksi opiskelijan omaa aktiivisuutta. – Tokmannilla on hyvät materiaalit oppia eri asioita, mm. opetusvideoita, verkkokursseja ja ohjeita eri prosesseista, Maarit kertoo.

Ennen työssäoppimiseen tuloa on muutama asia, jonka Maarit toivoisi jokaisen osaavan: – Vaikka asenne aina ratkaisee, niin perusasiat tulisi hallita. Pitää osata tervehtiä ja olla sovittuna aikana paikalla, Maarit muistuttaa.

Työ ohjaajana antaa paljon

Työpaikkaohjaajan rooli antaa Maaritille paljon. – Se rikastaa työpäivien sisältöä. Saan tavata erilaisia ihmisiä ja oppia uusia tapoja tehdä työtä. Jotkut opiskelijat voivat olla alussa ujoja, mutta ajan kuluessa he oppivat ja avautuvat. Moni kukoistaa töissä, vaikka lukeminen koulussa ei huvittaisi. Osa työssä oppijoista päätyy meille ihan vakituisiin töihin.

Vuoden työpaikkaohjaaja toivoo myös, että opiskelijoille jäisi jotain harjoittelusta: – Toivon, että heille jää tunne, että he ovat oppineet uutta ja on ollut kivaa olla töissä. Toivomme, että moni haluaa jäädä meille töihin. Tokmannilla voi aloittaa työt kassamyyjänä, mutta on meillä hyvät mahdollisuudet kouluttautua lisää työn ohella ja edetä sen jälkeen uralla. Itse olen viihtynyt Tokmannilla jo vuodesta 1994 ja koen, että siihen on vaikuttanut kivat työkaverit.

Tokmannin henkilön kehittämispäällikkö Heidi Piirto (vas.), palkittu Maarit Holopainen ja myymäläpäällikkö Kirsi Yliluoma.
Business College Helsingin rehtori Antti Sirainen (vas.), HR- ja koulutusjohtaja Kirsi Järvinen, lehtori Outi Waltonen, Maarit Holopainen sekä Kaupan koulutuksen kehittämiskeskuksen työpaikkaohjaamisen klusterin edustaja Tarja Mykrä.
    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi