Business College Helsinki

Vuoden 1966 merkonomi, MTV:n entinen uutisankkuri Urpo Martikainen kertoo: Historiaa kauppaopiston jälkeen – by Upi

Millaisiin töihin merkonomi pääsi? Karu totuus on, että koulun oven sulkeuduttua on kauppaopiston perusajatusta toteuttavia töitä ollut olemattoman vähän. Koulun jälkeen etsin hetken aikaa omaa elämän

Urpo Martikainen

Urpo Martikainen

kurssiani, mutta hyvin pian valkeni, että olin enemmän kyselijä (ja vähän taiteilija) kuin kirjanpitäjä tai jonkun työnantajan talouden pyörittäjä. Niinpä hakeuduin/ajauduin nopeasti toimittajan työhön, ensimmäinen pysyvä ja vakaa työnantaja oli Yleisradio ja sen uutistoiminta. Vuoden 60- luvun lopulla ja 70- luvun alussa olivat Ylelle voimakkaan laajentumisen ja kehittymisen aikaa, ja oli innostavaa olla mukana siinä työssä. Ensimmäinen vakituinen työ oli Mikkelin aluetoimitus, ja kun se alkoi käydä pieneksi, seurasi Ajankohtainen Kakkonen Tampereella, ja siitä Ruotsin Radio, SR, ja Ruotsin televisio SVT.

Minkälaista hyötyä tutkinnosta on ollut? Paljonko niissä hommissa pystyi hyödyntämään Suomen Liikemiesten Kauppaopiston eväitä? Erittäin paljon. Koulu oli opettanut minulle ennen kaikkea ”terveen järjen käyttöä” kaikissa asioissa, ja antanut hyvät viitteet siitä, miten tietoa voi löytää ja miten sitä voi hyödyntää. Myös kelvolliset perustiedot yhteiskunnan ja talouselämän perusrakenteista – ja kaikki tämä oli oivallinen apu tehdä toimittajantyötä kaikkien kanssa presidentistä siirtotyöläiseen. Niinpä uran alkuvaiheessa hakeuduin taloustoimittajan töihin, joita tein aina MTV:n kymmenen uutisten alkuvuosiin saakka.
Tämä asetelma ”tietää kaikesta ainakin jotain, vaikkei tietäisikään jostain asiasta ihan kaikkea” oli suureksi avuksi uutisankkurin työssä varsinkin tehtäessä suoria studiohaastatteluja. Silloin ei tarvinnut aina nojata yksinomaan taustatoimittajan varaamaan aineistoon, vaan pystyi omilla tiedoillaan kaivamaan haastateltavasta sitä totuutta, joka lähetykseen tarvittiin.

Tänään uutisia katsotaan kotisohvalta, mutta entinen uteliaisuus on vielä tallella. Nyt on myös pystynyt jättämään taiteellisuudelle enemmän alaa, ja vapaa-aikaa täyttää paljolti myös matkustelu ja akvarellimaalaus – hyvä yhdistelmä. Ja viimeinkin alkaa olla käyttöä kirjanpidon opiskelusta: taloyhtiön isännöinti ja kirjanpito on siirtymässä haltuuni. Tässä melkein innostuu uudelleen.

Millaisia muistoja opiskeluajasta jäi? Pahoin pelkään, että koulussa olin välillä aika laiska. Jos joku asia tuntui liian selvältä tai tutulta, lukeminen jäi – ja se taas näkyi sitten kokeissa. Mitään kohtalokasta aukkoa tietoihini se ei kuitenkaan jättänyt, ja loppusaldo koulun jälkeen oli todistus, jota uskalsi näyttää kelle vain. Opettajat olivat kaikki omia persoonallisuuksiaan (skaala oli ”auktoriteetista naurettavaan”), mutta jokainen pystyi jättämään oman jälkensä kokemusmaailmaani. Joskus tällaisia ihmisiä arvostaa vasta aikojen kuluttua jälkeenpäin, Kauppaopiston opettajia arvostin suuresti jo silloin kun istuimme silmäkkäin luokassa.

Ruokatunnit ja välitunnit Fabianinkadun vanhan ja arvokkaan koulun ruokasalissa/kahvilassa jäivät myös mieleen: siihen aikaan paikan täytti varsin sankka tupakansavu ja ruokalaruoan (= läskikastikkeen tai hernesopan) ikiaikainen haju sekä ankara puheensorina. Shakkia pelattiin aina jossain pöydässä, muissa pöydissä väiteltiin tai juoruttiin. Herroilla (=miesopiskelijat) oli puvut päällä ja solmio kaulassa, ”neideillä ja rouvilla” (=naisopiskelijat) oli hameet. Varsinaista kuria tai kurinpitoa ei ollut, mutta talon perinne piti huolen hyvästä järjestyksestä ja hyvistä tavoista. Sille perinteelle on ollut käyttöä sen jälkeenkin.

Urpo Martikainen

Kuva: Pirkko Koivisto

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi