Vuoden 1966 merkonomit: Rakas, arvostettu SLK opetti käytännön taitoja ja ohjasi järjen käyttöön
Tänään on meidän Juhlaristeilymme. II B -luokan opiskelijat valmistuivat SLK-merkonomeiksi vuonna 1966, siitä on aikaa viisi vuosikymmentä. Mukana risteilyllä on 28 opiskelijasta 16, kahdeksan naista ja kahdeksan miestä.
50-vuotisjuhlatoimikunta: vas. Marja Angerpuro, joka on vuosien aikana pitänyt aktiivisesti yhteyttä luokkatovereihin ja järjestänyt useita luokkakokouksia, oli saanut avukseen tällä kertaa Lea Östermanin ja Anneli Heinosen.
Vuonna 1964 olimme Suomen Liikemiesten Kauppaopiston juhlasalissa ja rehtori Väinö V. Virtaneva puhui meille ylpeänä opinahjostaan. Lopuksi hän sanoi:
– Tämä ei ole mikään naimakoulu, vaikka niin joskus ajatellaankin.
Uhkausmielessä ryhdyin katselemaan ympärilleni, mahtaisiko joukosta löytyä joku kelvollinen. Meillä oli kaksi vuotta aikaa tuumailla.
Urpo Martikainen aloitti juhlapuheensa muistuttaen, että olemme eläneet 50 vuotta mukana maailman suurissa muutoksissa. 1960-luvulla oli turvallista, vaikka John F. Kennedy ammuttiinkin Dallasissa. Oli Beatles ja Taisto Tammi, eikä Suomessa ollut aihetta pelätä. Kuka tahansa saattoi mennä laivaan saattamaan kaveriaan, joka lähti ”luksusristeilylle” Ruotsiin. Ei tarvittu turvatarkastuksia, ei ollut terrorismia eikä AIDS:a. TV-kanavia oli yksi. Ensimmäiset elekroniset tietojenkäsittelykoneet tulivat markkinoille. Terroristiteko vuonna 2001 muutti maailman. Juhlapuheeseen syntyi tauko. Mietimme, mikä voisi olla asia, joka ei ole lainkaan muuttunut. Joku ehdotti, että ihminen.
SLK:n tiedottaja Kirsi Suni halusi pari viikkoa sitten tietää, millaista hyötyä tutkinnosta meille oli ollut.
Tulevaisuus näytti 1966 valoisalta ja siihen uskottiin. Olimme motivoituneita, uteliaita ja iloisia opiskelijoita. Useat kertoivat, etteivät ole koskaan edes joutuneet näyttämään todistustaan, riitti, kun kertoi valmistuneensa SLK:sta. Todistus aukaisi monelle tien toivomalleen uralle. Usea yrittäjä sai tarvittavat tiedot ja taidot vuosikymmenien bisneksen tekoon. Opettajat olivat persoonallisuuksia ja antoivat tietojen lisäksi erinomaisen pohjan käytännön työhön. Me emme ainoastaan opiskelleet, vaan opimme käyttämään oppeja käytännön elämässä. Saimme hyvät eväät elämää varten.
Klaus Kahman kauppalaskennon tunneilla opimme päässälaskun taidon ja vakuutamme, että siitä on hyötyä edelleen. Kahma osasi tarjoilla oppiaineensa kiinnostavasti. Hän jakoi koepaperit herroille, neideille ja luokkamme ainoalle rouvalle aina siten, että viimeisenä tuli parhaiten suoriutunut. Ihmetys äänessään oli suuri, kun parhaiden joukkoon mahtui joku neiti. Ensimmäisenä kokeensa saanut kuuli opettajan sanat: Tuomittu epäonnistumaan. Tai satunnaiselle onnistujalle: ”Kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää”.
Opetusneuvos Reino Luhtala ohjasi kirjanpidon saloihin, tiedämme taseen ja tuloslaskelman lisäksi alasta paljon muutakin. Luhtalan sovelsi työssään erilaisia oppimismenetelmiä, aina käytännönläheisesti. Kirjanpito antoi kuvaa talouselämän kokonaisuudesta. Tunneille oli parasta mennä niin, että tiesi osaavansa läksyt.
– Jokaisen, joka lähtee SLK:sta, on osattava kirjanpitoa, oli Reino Luhtalan tavoite.
Vesa Lappalainen muistutti mieliin, kuinka Klaus Kahma opetti vähennyslaskua: eri suuruisia lukuja vähennetään vähennettävästä ilman, että ”pienempiä” lukuja lasketaan erikseen yhteen
Talousmaantiedosta, oikeusopin tunneilta, tulivat tutuiksi shekit ja vekselit. Pikakirjoituksesta ja kymmensormijärjestelmästä, kaikista niistä on ollut apua. Kielistä, joita opistossa oli mahdollisuus opiskella, on ollut suuri hyöty työelämässä monelle. Vesa Lappalainen kertoi, että tuotti suurenmoista iloa, kun pystyi Saksassa matkaillessaan 40 vuoden jälkeenkin tilaamaan Bed & Breakfastin maan kielellä. Muutamat meistä toimivat kirjeenvaihtajina, toiset taas olivat olleet työssään tekemisissä huolinnan tai rahtausasioiden kanssa, kieliä siis tarvittiin, samoin äidinkieltä opetustehtävissä. Marja Angerpuro kertoi, että hakiessaan työhön Enso-Gutzeitille oli esimies tiedustellut kielitaitoa. Marja kertoi osaavansa suomen lisäksi saksaa, englantia ja ruotsia. Esimies oli lisännyt: no, kyllä sinä varmaan osaat ranskaakin. Kirsti-Liisa Cronhjort opetti kauppakirjeenvaihtoa kirjoittamastaan oppikirjasta, samoin kuin moni muukin opettaja oli tehnyt oppikirjan omasta opetusalastaan. Opimme myös tietämään, että oli jatkuvasti opiskeltava lisää ja uudistuttava.
– Pilkku oli oltava oikeassa paikassa ja yhdyssanat osataan kirjoittaa vieläkin, muistelee Anneli Heinonen.
Mutta me opimme paljon muutakin, kuten pojat sitomaan kravatin ja pukeutumaan pukuun. Tästä on ollut kuulemma hyötyä muun muassa silloin, kun on toiminut suntiona. Jokaisella herralla oli oltava tunneilla solmio kaulassa. He, joilla oli tapana unohtaa se, pitivät varakappaleen pulpetissa, joskus pahvinenkin sai kelvata. Neitien ja rouvan asu oli tietysti hame.
Saimme kaikki töitä heti. SLK:n todistus oli suosituskirje työnantajalle. Monella oli valittavana useampikin työpaikka, eikä mitä tahansa hanttihommia. Piti valita Wärtsilän tai vakuutusyhtiö Auran osastopäällikön toimen välillä. Pankkilaisia on useita, yt-neuvottelut tulivat myöhemmin silläkin alalla tutuiksi. Joskus oli pakko kirjoittaa puhelimeen muistilappu, josta saattoi tarkastaa, missä oli töissä. Nimet muuttuivat kiivaaseen tahtiin pankkien yhdistyessä. Yritimme risteilyllä kiivaasti muistella, kuka oli se opettaja, joka mainitsi muutaman sanan ATK:sta, samalla kuitenkin lisäten, että teidän aikana se ei vielä tule!
Satu Seppänen, joka toimi muun muassa yhden maailman suurimpiin kuuluvan metsäyhtiön aluepäällikkönä, tiivistää:
– Mielestäni SLK:n tutkinto antoi hyvän pohjan rakentaa vahva pyramidi, jonka huipulle pääsemiseksi tarvitaan paljon koulutusta, tietoa, kokemusta, pysyvää uuden oppimista ja muutoksen kestämistä. Kun olet päässyt huipulle, onkin aika jäädä eläkkeelle.
Nykyään useat meistä merkonomeista toimivat vapaaehtoistyössä yhdistyksissä, seurakunnassa ja nauttivat lapsenlapsistaan, matkustelevat, kaipaavat luontoon. Muutamat toimivat taloyhtiöidensä hallituksissa, käyvät kirpputorilla ja joku heittää juttukeikkaa kirjoittamalla lehtiin. He pitävät huolta kunnostaan kävelemällä, voimistelemalla, pelaamalla golfia ympäri Eurooppaa, samoilemalla luonnossa ja mökkeilemällä, joidenkin mökki on rapakon tuolla puolen.
Niin siitä naimakoulu-asiasta. Kyllä meidän luokalta tuli kaksi avioparia ja toisen parin yhteinen elämä on jatkunut jo 50 vuotta.
Teksti ja kuvat: Pirkko Koivisto, yhteiskuva Kristina Rosenberg
Istumassa vasemmalta: Marja Angerpuro, Ritva Ahtiainen, Mailis Braun, Anneli Heinonen, Lea Österman, Irja Favorin ja Pirkko Koivisto. Seisomassa vasemmalta: Juhani Koivunporras, Eero Castrén, Veikko Pulkkinen, Satu Seppänen, Matti Nybom, Vesa Lappalainen, Arto Angerpuro, Urpo Martikainen ja Pentti Lähteinen
