Business College Helsinki

Ammatillisen koulutukset huiput kokoontuivat Amsterdamissa

Ammatillisen koulutuksen huippuosaajat olivat koolla Amsterdamissa järjestettävässä Forum for Vocational Excellence-tapahtumassa 25.-26.9.2023. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna Espanjassa. Paikalla Amsterdamissa oli yli 400 osallistujaa, jonka lisäksi tapahtumaan osallistui verkon välityksellä noin 200 osallistujaa eri puolilta Eurooppaa ja kauempaakin. Osallistujat olivat koulutuksen järjestäjiä, kansallisia viranomaisia ja yrityksiä.

Foorumin toteutti Hollantilainen Katapult yhteistyössä Tknikan (Espanja, San Sebastian) sekä COVE-projektipäälliköiden muodostaman Community of Practicen kanssa. (COVE= Centres of Vocational Excellence). EU-komissio on myötävaikuttanut tapahtuman järjestämiseen.

Business College Helsinki oli esillä foorumissa DIHUB-projektin kautta. Projektia esiteltiin tapahtuman aulassa ständillä DIHUB-projektin esitteiden ja videon avulla. Tapahtumassa oli mukana rehtori Jaana Lehto, kehittämispäällikkö Jouni Hytönen ja kansainvälisen toiminnan päällikkö Hilla Helasaari. Tapahtuman pääpaneelissa toisena tapahtumanpäivänä oli mukana EU-komissaari Nicolas Schmith (Jobs and Social Rights) ja Hollannin opetusministeri Robbert Dijkgraaf. Paneelissa keskustelemassa oli myös hollantilainen opettaja, yrittäjä ja opiskelija. Hollannin opetusministeri korosti muutosten nopeutta nykymaailmassa ja tarvettamme kehittää koulutusta ajassa, jossa kuukaudessakin voi tapahtua hyvin paljon. Koulutuksen ulkopuolelle jää ja siitä putoaa paljon nuoria, jotka eivät perinteisesti ajateltuna sovellu ammatilliseen koulutukseen syystä tai toisesta. Meidän tulisi miettiä, miten nämä nuoret saadaan takaisin koulutuksen piiriin muovaamalla koulutussektoria heille sopivammaksi. Pitäisikö koulutusjärjestelmän muokkaantua nuorille sopivammaksi sen sijaan, että etsimme syytä nuorista? 

Tapahtumassa järjestettiin myös työpajoja, joissa keskusteltiin ammatillisen osaamisen eri ulottuvuuksista, toimintamekanismeista sekä verkostoiduttiin eri toimijoiden kanssa. Forum for Vocational Excellence on tunnustettu merkittäväksi vapaaehtoispohjalta toteutettavaksi ammatillisen koulutuksen kehittämisinstituutioksi Euroopan Unionin komission toimesta, ja se näyttää loistavaa esimerkkiä myös muille eurooppalaisille kehittämisfoorumeille. Aloite tällaisesta foorumista on syntynyt COVE-projektien päälliköiden muodostamasta, säännöllisesti kokoontuvasta vapaaehtoisesta COVE Community of Practice työryhmästä, jossa Business College Helsinki on myös edustettuna.

Erasmus+ COVE -rahoitus perustuu Centres of Vocational Excellence EU -aloitteeseen vuodelta 2018. Näiden rahoitettavien COVE-projektien lisäksi EU on valtuuttanut European Training Foundationin (ETF) tutkimaan ja kehittämään COVE Labelia (laatuleima) ja COVE Awardia (laatupalkinto) ammatillisen koulutuksen järjestäjille tai jonkin teeman omaavalle ammatillisen koulutuksen konsortiolle. COVE Label lanseerataan vuonna 2024 haettavaksi ja se jakaantuu kahteen laatuleimaan. Ensimmäisen laatuleiman voi saada, kun organisaatio sitoutuu tavoittelemaan COVE-laatuleimaa siihen luotuun kriteeristöön (indikaattorit) pohjautuen. Toisessa laatuleimassa puolestaan organisaatio toteuttaa itsearvioinnin toiminnastaan ISATCOV-työkalun avulla tietyillä indikaattoreilla ja itsearviointi validoidaan ulkoisten arvioitsijoiden toimesta. Laatupalkinto on puolestaan eurooppalaisen ammatillisen koulutuksen palkinto, joka pohjautuu samaan indikaattoripohjaan kuin laatuleimat. Se voidaan myöntää vuosittain yhdelle tai maksimissaan muutamalle ammatillisen koulutuksen organisaatiolle. 

Business College Helsinki toteutti vuosina 2019–2022 ammatillisen koulutuksen huippuyksikköprojektin Digital Innovation Hub for Cloud Based Services” (DIHUB). Se rahoitettiin Erasmus+ ”Centres of Vocational Excellence”- ohjelmasta (COVE) (dihubcloud.eu). Tähän mennessä EU on rahoittanut kaikkiaan 35 COVE projektia eri teemoissa.

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi