Työelämässä oppiminen
Työnantajalle työelämässä oppiminen tarkoittaa tulevaisuuden osaajien kouluttamista työpaikalla. Samalla työnantaja voi myös varmistaa osaavan henkilöstön saatavuuden tulevaisuudessa sekä saada uutta tietoa omaan organisaatioon.
Ammatilliseen perustutkintoon sisältyvä työelämässä oppimisen jakso toteutetaan joko koulutus- tai oppisopimuksena. Koulutus- tai oppisopimuksessa sovitaan yhdessä työnantajan kanssa tutkinnon osittain niistä työtehtävistä, joilla opiskelijat hankkivat osaamista ja joiden avulla he voivat näyttää osaamisensa (ns. näyttö). Työnantaja nimeää myös työpaikkaohjaajan ohjaamaan opiskelijaa sekä arvioimaan opiskelijan osaamista.
Uusia tekijöitä alalle – Case Paperless Oy
Paperless Oy on täyden palvelun tilitoimisto yrityksille ja yhdistyksille. Paperlessin Anu Reniersin mukaan pula kokeneista kirjanpitäjistä on suuri ja tilanne on kehittynyt huonompaan suuntaan viime vuosina:
“Valmiita osaajia ei tahdo enää löytyä, joten uusia osaajia on koulutettava itse. Olemme Paperlesissä tarjonneet alan opiskelijoille työelämässä oppimisen jaksoja: opiskelijat saavat hyvät lähtökohdat taloushallinnon töihin ja me saamme apua kirjanpidon avustaviin tehtäviin. Meillä on ollut parin viimeisen vuoden aikana yksi harjoittelija kerrallaan ja otamme mielellämme jatkossakin harjoittelijoita, koska kokemuksemme harjoittelijoista ovat olleet pelkästään positiivisia.”
Lue merkonomiksi opiskelleen ja ravintola-alalta taloushallintoon vaihtaneen Annikan tarina.
Tarjoa opiskelijalle paikkaa
Voit tarjota opiskelijoillemme työelämässä tapahtuvan oppimisen -paikkaa täyttämällä työssäoppimispaikan tarjouslomakkeen tai laittamalla viestiä osoitteeseen tyoelamapalvelut@bc.fi
Samalla lomakkeella voit ilmoittaa myös valmistumassa oleville opiskelijoille soveltuvista työpaikoista tai muista opiskelijoille sopivista työtehtävistä erilaisissa projekteissa tai tapahtumissa.
Opiskelijat hakevat itse sopivaan työelämässä tapahtuvan oppimisen -paikkaan työnantajan normaalin rekrytointiprosessin mukaan. Työnhaku on osa koulutusta, joten pääsääntöisesti jokaisen opiskelijan on itse hankittava itsellensä paikka. Oppilaitos perehdyttää opiskelijat paikkojen hakuun. Opiskelijat näkevät työantajien tarjoamat paikat oppilaitoksen sisäisessä kanavassa.
Lisätiedot
Heidi Masalin, Business Co-ordinator
heidi.masalin@bc.fi | 044 775 6018