Business College Helsinki

Työharjoittelu Kanarian saarille: ”Opin paljon itsestäni”

Kesäkuun alussa merkonomiksi valmistunut Inka Pennelin oli kevään työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa hotellissa Kanarian saarilla. Lanzaroten saaren Puerto Calerossa Inka työskenteli hotellin tarjoilijana.

– En halunnut olla Suomessa. Sää ja parempi palkka houkuttelivat. Löysin työpaikan Spain Internship- mobiilisovelluksesta, Inka kertoo. Työharjoittelua varten Inka sai myös Erasmus-apurahan, jolla hän maksoi matkat.

Spain Internshipin työpaikkoja löytyy myös Business Collegen Wilman avoimista työpaikoista.

Uusia ystäviä

Hotellilla hän asui ja työskenteli eri maalaisten nuorten aikuisten kanssa. Työkavereita oli mm. Saksasta, Luxemburgista ja Kolumbiasta. – Parasta oli löytää ihania uusia ystäviä. Aluksi oli kyllä vähän vaikea sopeutua, kun piti olla koko ajan sosiaalinen ja puhua. Olen tottunut olemaan yksin. En odottanut etukäteen, että työkavereista tulisi hyviä ystäviäni.

Hotellilla työskenneltiin joka päivä kaksi vuoroa; ensimmäinen vuoro oli aamulla ja toinen illalla. Esimiehet eivät puhuneet englantia, vaan vaativat, että puhutaan espanjaa. Inkakin oppi kieltä nopeasti. Kaupunki oli rauhallinen, mutta ranta ja suurempi kaupunki shoppailumahdollisuuksineen oli lähellä.

– Opin itsestäni, en ollut aiemmin matkustanut yksin. Tämä oli paras matka ikinä.

Ja sitten latinalaiseen Amerikkaan

Heinäkuussa Inka suuntaan Nicaraguaan työskentelemään hotellissa. Tämä työpaikka löytyi taas toisen mobiilisovelluksen kautta. Nuoren naisen päätä ei huimaa tulevat seikkailut, ja hän rauhoitteleekin vanhempiaan, jotka ovat vähän olleet huolissaan.

Tulevaisuuden tavoitteena Inkalla on hakea opiskelemaan Espanjaan yliopistoon. Markkinointi ja sosiaalinen media kiinnostavat.

Inka kannustaa muita lähtemään ulkomaille työssäoppimaan, vaikka vähän pelottaisikin: – Älä anna pelon tulla upean reissun tielle. Suosittelisin muille työssäoppimista ulkomailla, koska ulkomailla oppii tosi paljon, tutustuu ihaniin ihmisiin ympäri maailmaa ja saa mukaan hyviä muistoja. 

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi