Business College Helsinki

Kaksoistutkinto-opiskelija Jesper lähti vaihtoon Michiganiin

Kolmannen vuoden kaksoistutkinto-opiskelija Jesper ”Jeppe” Hagelberg lähti viideksi kuukaudeksi vaihtoon Finlandia Universityyn Michiganin Hancockiin. Hän on ensimmäinen uuden yhteistyön vaihto-opiskelija.

– Lähdin vaihtoon rakkaudesta amerikkalaiseen kulttuuriin. Haluan tavata erilaisia ihmisiä. Olen aiemmin viettänyt kolme kuukautta USA:ssa ja ollut Floridassa ja New Yorkissa. Ennen vaihto-opiskelupaikkaan siirtymistä mä vietänkin viikon New Yorkissa.

Finlandia Universityssä Jeppe lähtee elämään amerikkalaista nuorten elokuvaa. Hän aikoo asua mm. kampuksella kämppiksen kanssa, jota hän ei tunne etukäteen.

Futista ja bisnestä

Finlandia Universityssä urheilu on tärkeää. Jeppe meneekin pelaamaan jalkapalloa yliopiston miesten joukkueessa. Koti-Suomessa seurat ovat Kiffen ja KontU:n miehet.

Yliopistossa Jeppe keskittyy bisneksen opintoihin kuten Business Collegessakin. Pääaine tulee olemaan International Business, mutta tieto- ja viestintätekniikan kurssitkin kiinnostavat. BC:n opintoja Jeppe aikoo muutaman etänä. Muuten Suomen opinnot siirtyvät puolella vuodella, niin ammatilliset opinnot kuin yo-kirjoituksetkin. Vaihtoon lähteminen oli kuitenkin sellainen mahdollisuus, jota ei kannattanut jättää väliin.

Taloudellisesti edullinen vaihtoehto

Jeppe mietti ensimmäisen opiskeluvuoden aikana vaihtoon lähtemistä. Hän keskustelikin yhden järjestön kanssa. Vaihtovuosi olisi kuitenkin ollut liian kallis. Business Collegen ja Finlandia Universityn yhteistyö on taloudellisesti edullisempi vaihtoehto:

– Finlandia University maksaa lukuvuosimaksuni. BC maksaa lennot, viisumimaksut ja apurahan, joka kattaa osan asumiskuluista. Lisäksi voin hakea apurahaa SLK-Säätiöltä, Jeppe kertoo. Hän maksaa itse asuntolan, mutta siihen kuuluu mm. ruokailua.

Jesper kiittelee Business Collegelta saamaansa apua: – En olisi pärjännyt ilman kv-koordinaattori Ursulalta ja Urhea-koordinaattori Tarjalta saamaani apua.

Jeppe ei myönnä jännittävänsä reissua Atlantin toiselle puolelle: – Eniten mua jännittää, osaanko muuntaa kilot paunoiksi kuntosalilla, hän nauraa.

Seuraa Jepen vaihto-opiskeluelämää Business Collegen somessa. Hän tulee vierailemaan Instassa (bchelsinki) ja Snapchatissä (businesscollege). Lisäksi hän tulee kertomaan kuulumisia blogiteksteissä. Jos sinua kiinnostaa vaihto-opiskelu Finlandia Universityssä, ota yhteyttä kv-koordinaattoreihin.
 

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi

    -mammu-

    Hyvä Jesper ?? Upeaa aikaa sinne rapakon toiselle puolelle.
    Olen ylpeä sinusta ❤️