Business College Helsinki

Kestävää kehitystä ja rikossarjaa – erilaisia oppimisympäristöjä

Asiakaslähtöinen liiketoiminta -opinnossa ensimmäisen ja Tapahtumatuotannon -opinnoissa kolmannen vuoden opiskelijat pääsivät oppimaan hyvin erilaisella tavalla. Pelkästään luokkahuoneessa ei tarvinnut istuskella.

Kuntosalia ja kuvauksia

Opiskelijat pääsivät tekemään Elixian Fabianinkadun ja Ruoholahden salien ulkopromootiota, uusien asiakkaiden hankintaa. – Siinä oppi asiakaspalvelua, vaikeiden tilanteiden hallintaa ja myös positiivisuuden merkitystä asiakkaiden kohtaamisessa, sanoi eräs opiskelija. Alussa tuntui vaikealta ottaa kontaktia potentiaalisiin asiakkaisiin. – Mutta sitten oppi löytämään ne, joita kannattaa tavoitella.

Osa opiskelijoista sai kokea jotain, mihin kaikilla ei ole ikinä mahdollisuutta – he olivat avustamassa Harjunpää-sarjan kuvauksissa. – Siellä oli mukavaa ja hyvä ilmapiiri. Opimme, miten sarjoja tehdään. Yllättävän kauan kuvattiin yhtä kohtausta, opiskelijat kommentoivat.

Ryhmäkuva opiskelijoista ja sarjan kahdesta näyttelijästä
Opiskelijoiden kanssa Harjunpää-sarjan näyttelijät Olga Temonen ja Olli Rahkonen.

Opintomatka hotelliin

Merkonomi22NF-ryhmä teki opintomatkan Elixia -projektista saadulla opintomatkakassalla Clarion-hotelliin. Ryhmä yöpyi hotellissa. Hotelli valittiin sillä perusteella, että se on kestävän matkailun hotelli. Operations manager Jorma Pekkala piti meille yritysesittelyn painopisteenä Clarionin yhteiskuntavastuu. Heillä on käytössä WeCare -konsepti, joka käsittelee sitä, kuinka he ovat sitoutuneet siihen, että he päivittäisessä toiminnassaan huolehtivat ihmisistä, ympäristöstä ja kannattavuudesta samanaikaisesti. Erityisesti mieleen jäi Jorman sanat: ”There is no business on a dead planet”. 

Opiskelijoiden kommentteja: 

”Hotelli oli asiakaslähtöinen, ja otti meidät nuoret hyvin huomioon”  

”Opintomatka täytti kaikki odotukset ja oli superkiva!” 

Nämä lupaukset annetaan pidettäviksi

Koko ryhmä antoi kestävän kehityksen lupauksensa Vaskihaasteeseen:

  • Otamme ruokaa vain sen verran kuin jaksamme syödä, ettei synny ruokahävikkiä (opiskelijat toivoivat, että ruokaa saisi ottaa ravintolassa lisää, jotta sitä ottaisi ensin vähän ja sitten lisää, jos siitä tykkää erityisesti)
  • Lajittelemme roskat/jätteet luokassa (opiskelijat tietävät hyvin, mitä jätettä laitetaan mihinkin astiaan)
  • Liikumme kestävästi, esim. opintomatkalla lyhyet siirtymiset onnistuvat kävellen
    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi