Marja Wallinmaa

Kielitaitoisena työelämään

Helsinkiläinen Tiina-Emilia Hakala suorittaa parhaillaan Business College Helsingissä englanninkielistä liiketoiminnan perustutkintoa (Vocational Qualification in Business). Koulutus on tarkoitettu lukion tai toisen ammatillisen tutkinnon suorittaneille yli 18-vuotiaille opiskelijoille ja sen kesto on noin 1,5 vuotta. Kysyimme Tiina-Emilialta hänen kokemuksistaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. 

Tiina-Emilia aloitti opintonsa englanninkielisessä merkonomikoulutuksessa syksyllä 2021.

Kuka olet?

Olen 36-vuotias paljasjalkainen helsinkiläinen. Ylioppilastutkinnon lisäksi olen suorittanut puutarhatalouden perustutkinnon. Olen myös opiskellut klassista laulua.  

Rakastan muotia, kesäisin viljelen kasviksia vuokratontilla ja nautin Suomen luonnosta. Musiikki on ollut aina minulle tärkeä asia. Laulan ja kirjotan. Käyn myös kuntosalilla.  

Miksi hait englanninkieliseen merkonomikoulutukseen?  

Halusin opiskella sellaista alaa, josta työllistyminen olisi vakaampaa. Ajatus ammattikorkeasta tai yliopistosta tuntui tosin raskaalta, sillä opiskelin laulua viisi vuotta. Nyt tahdon työelämään mahdollisimman nopeasti. Kaupallinen ala tuntui luontevalta, sillä itseni työllistäminen esim. yrittäjänä ei ole poissuljettua.  

Englannin kieli ei koskaan ole ollut vahvuuteni, vaikka olen opiskellut osittain englanniksi jo aiemmin ja tuttavapiirini on tosi kansainvälinen. Ajattelin, että kannattaa opiskella englanniksi ja oppia kieltä siinä samalla. Voi olla, että haluan myös muuttaa ulkomaille jossain vaiheessa töihin.

Mikä on ollut parasta opinnoissa tähän mennessä?   

Ensimmäiseksi tulee mieleen omien tietoteknisten taitojen parantuminen. Olen innoissani esimerkiksi siitä, miten paljon paremmin osaan käyttää Wordia ja PowerPointia jo nyt. Lisäksi on ollut kiinnostavaa laatia liiketoimintasuunnitelma, harjoitella yrityksen perustamista ja siinä työskentelyä vaihe vaiheelta, osana tiimiä. 

Nyt keväällä puolestaan mielenkiintoisia ovat mm. markkinoinnin ja palvelumuotoilun kurssit. 

Englannin kielitaitoni on myös vahvistunut, vaikka välillä onkin pää hiukan pyörällä. Uskon kuitenkin, että ponnistelu kannattaa.

Osa koulutuksesta suoritetaan työpaikalla tapahtuvassa harjoittelussa. Onko sinulla suunnitelmia sen suhteen?

Toivoisin löytäväni harjoittelupaikan, jossa voisin olla tekemisissä musiikin tai kulttuurin kanssa. Esimerkiksi tapahtumatuotanto on yksi vaihtoehto. Harjoittelu tulee tehdä myös englanniksi, joten ensisijainen tavoitteeni on lähteä harjoitteluun ulkomaille. Olen käynyt jo alustavasti kyselemässä eri vaihtoehdoista koulun kansainvälisistä palveluista. 

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on koulutuksen jälkeen? 

Haluaisin ehdottomasti löytää tietenkin sopivan työpaikan. Jossain vaiheessa saattaa myös jatkokoulutus kiinnostaa. Erityisesti olen kiinnostunut työtehtävistä, joissa pääsee käyttämään luovuutta. Sellaista voisi löytyä palvelumuotoilun tai markkinoinnin parista. Toki, jos keksin hyvän bisnesidean, voin myös hyvin ruveta yrittäjäksi. 

Haku elokuussa 2022 alkavaan englanninkieliseen liiketoiminnan koulutukseen on käynnissä 30.3.2022 asti. Lue lisää.

Marja Wallinmaa

- marja.wallinmaa@bc.fi