Tekemistä riittää Business Collegessa

Business College Helsingissä et pääse museoitumaan. Tekemistä ja tekemällä oppimista riittää erilaisissa projekteissa oppilaitoksen sisällä ja ulkopuolella.

BC:n opiskelijat ovat olleet periaatteessa mukana kaikissa Suomen isoissa tapahtumissa. Näissä tapahtumissa on työskennellyt opiskelijoita muutamista kymmenistä jopa 200 opiskelijaan. Viime aikojen meriittilistaamme kuuluu esimerkiksi iso yhteistyö We Will Rock You-musikaalissa. Työskentely palkitaan osaamispistein: tapahtumassa työskentely voi kartuttaa esim. Projektissa toimimisen tai Tapahtumatuotannon opintoja.

Nyt lähiaikoina opiskelijamme tulevat työskentelemään esimerkiksi Salibandyn MM-kisoissa, joissa oppilaitoksemme opiskelijat vastaavat kokonaan Triplaan sijoitettavasta tapahtumatorista. Lähitulevaisuuden tapahtumiin kuuluu myös Slush ja koripallon MM-karsinnat. Näissä oppii mm. myyntiä, asiakaspalvelua, projektinhallintaa, esillepanoa ja tilityksiä. Mahdollisuuksia on monenlaisia!

Tapahtumissa voi osaamispisteiden lisäksi kartuttaa lompakkoa. Opiskelijamme ovat tienanneet esimerkiksi myymällä ryhmälippuja tapahtumiin. Erilaiset tuotantoyhtiöt ottavat säännöllisesti yhteyttä oppilaitokseemme. Voit päästä avustajaksi mainokseen tai jopa elokuvaan! Urheiluliitoilla on pulaa toimitsijoista ja tuomareista. Meillä voit kouluttautua peliohjaustehtäviin. Nämäkään eivät ole ilmaista työtä.

Myös BC:n sisällä järjestettävissä tapahtumissa riittää puuhaa – mm. Hyvinvointivirtaa-viikko, Global Week, ystäväpäivä jne. jne.

Tapahtumissa pohjaporukkana on aina projektissa toimimisen ja Tapahtumatuotannon opiskelijat, mutta avoimia paikkoa on aina. Pääset tutustumaan toisiin opiskelijoihin yli tutkinto- ja vuosikurssirajojen. Pääset tekemään yhdessä muiden kanssa ja opit paljon – myös itsestäsi.

Business College valloittamassa Triplaa

Business College lähinaapureihin kuuluu Mall of Tripla. Tai oikeastaan BC on Triplassa… Meillä on kauppakeskuksessa oma tila, jossa työskennellen oppii ryhmä opiskelijoitamme. Opiskelijamme tekevät Triplalle ja sen yrityksille erilaisia projekteja. Opiskelijat hankkivat toimeksiannot itse tiimeissä työskennellen.

Triplassa opiskelu sopii tyypille, joka ei haluaisi tehdä ainoastaan koulutehtäviä, vaan tehdä ihan oikeasti. Triplaan tulevan opiskelijan täytyy olla utelias, aktiivinen ja ulospäinsuuntautunut – valmiiksi rohkea. Jos haluaa opiskella Triplassa, ei tarvitse olla täydellinen, asenne ja uskallus heittäytyä ovat tärkeämpiä seikkoja.

Triplankin projekteja tehden voi suorittaa vaikka mitä opintoja: markkinointiviestintää ja sisällöntuotantoa, projektissa toimimista, tapahtumatuotantoa, palvelumuotoilua, asiakaspalvelua ja työyhteisössä toimimista.

Viimeisin ryhmä aloitti Triplassa 11.10.2021 ja työskentelee joulukuun 17. päivään saakka. Opiskelijat ovat päässeet tekemään mm. isänpäiväjulisteen kukkakaupalla, Tiktok-videoita ja muita somepäivityksiä eri yrityksille. Eräs kahvila on ehkä vähän hankala löytää, joten se oli pyytänyt opiskelijoita tekemään somevideon sijainnistaan. Yhdellä tiimillä on työn alla iso pr-tapahtuma, jossa kilpaillaan FIFA:ssa. Joulun alla opiskelijat opastavat shoppailijoita ympäri kauppakeskusta.

Kauppakeskuksen seinien sisäpuolella opettajat eivät ole opettajia perinteisessä mielessä. He ovat opiskelijoiden valmentajia ja esimiehiä, joille tehtävistä ollaan vastuussa. Opiskelijat ovat nauttineet vapaudesta, vaikka vastuunottaminen ja sitoutuminen tulevatkin samassa paketissa.