19.5.2022
Business College Helsingistä Vuoden Skills-toimija
Business College Helsinki on valittu vuoden 2022 Skills-toimijaksi. Palkinto luovutettiin BC:n johdolle tämän vuoden ammattitaidon SM-finaaleissa eli Taitaja-tapahtumassa Porissa 18.5.2022.
Skills Finland palkitsi tänä vuonna ihan ensimmäistä kertaa Vuoden Skills-toimijan. Palkinto jaetaan vuorovuosin kotimaisesta ja kansainvälisestä Skills-toiminnasta. Tänä vuonna palkittiin ammattitaidon SM-kilpailujen eli Taitaja-toiminnassa ansioitunut yksilö, tiimi tai organisaatio. Voittaja valittiin ehdotuksista, joita saattoi tehdä kuka tahansa (henkilöstö, opiskelijat, entiset opiskelijat jne.).
Skills Finland toteaa, että Business College Helsingin Taitaja-toimijoihin kuuluu iso joukko kilpailutoimintaan sitoutuneita koulutuspäälliköitä, opettajia ja johtoa. Lisäksi oppilaitos lähettää kokoonsa nähden paljon kilpailijoita Taitaja-semifinaaleihin.
– Taitaja-tiimimme on tehnyt erinomaista ja pitkäjänteistä työtä, jossa etenkin lehtori Tapio Kattaisella on ollut ansiokas rooli, rehtori Antti Sirainen sanoo. Tapio Kattainen toimii Taitaja 2022 -tapahtumassa ylituomarina.
Business College Helsinki on Skills-huippuvalmennusyksikkö, jossa saa huippuluokan valmennusta ammattitaidon SM, EM ja MM-kisoihin. BC:llä on pitkät perinteet menetyksestä niin kotimaan kuin kansainvälisissäkin kisoissa.


Kuva: Skills Finland

