Lentoemännästä koodariksi

On ammatteja, joihin liittyy vahvoja mielikuvia. Lentoemäntä on yksi tällainen, samoin on ohjelmistokehittäjä eli koodari. Harvoin näitä kahta ammattia yhdistetään samaan henkilöön. 

Annika Moilanen on kuitenkin molempia: Finnairilla sekä lentoemäntänä että lentoemäntien kouluttajana työskennellyt Annika on myös Full Stack Web Developer –koulutuksen suorittanut – ja uraansa aloittava – koodari. 

Pandemia mahdollisti opiskelun 

Vuodesta 2015 asti Finnairilla työskennelleellä Annikalla on matkailualan koulutus (Bachelor, Hospitality Management), lisäksi hän on suorittanut Master-tutkinnon kansainvälisen kaupan -ohjelmassa.  

Tehdessään Master-opintoja IT-ala, ja erityisesti koodaus, alkoi kiehtoa Annikaa yhä enemmän. Kiinnostus ohjelmistokehitystä työnä kohtaan kasvoi, mutta siihen liittyvää koulutusta oli hankala sovittaa yhteen täyspäiväisen lentoemännän ja kouluttajan työn rinnalle.  

Tilanne muuttui, kun pandemia pisti arkemme uusiksi: – Niin kuin monet kollegani, minäkin olin lomautettuna pandemian pysäytettyä matkailun. Tein pätkätöitä, sain valmiiksi Master-tutkintoni ja mietin tulevaisuuttani. Aloin tutkimaan koodaukseen liittyviä koulutusvaihtoehtoja ja liityin useampaan alan yhteisöön. Yksi näistä oli #Mimmit koodaa –ohjelma, jonka somekanavia seurasin aktiivisesti, Annika muistelee. 

#Mimmit koodaa –ohjelman Slack-kanavalta Annika bongasi Business College Helsingin aikuisille alanvaihtajille tarkoitetun koodaajakoulutuksen, johon oli juuri silloin haku käynnissä. Koulutusohjelma vaikutti olevan juuri sitä, mitä Annika etsi ja hän päätti hakea mukaan. Hakemus johti haastatteluun ja haastattelu koulutuspaikan saamiseen. 

Etäopiskelua englanniksi 

Koronatilanteen jatkuminen tarkoitti, että tammikuussa 2021 alkaneet opinnot toteutettiin etäyhteyksin. Ryhmän opetuskieli oli englanti ja opiskelijoita oli niin Suomesta kuin muualtakin maailmasta. Annika koki, että opiskelukaverit olivat ehdottomasti yksi voimavara opiskelussa: – Ryhmähenki oli meillä etäopetuksesta huolimatta hyvä. Tukea ja apua on sekä saatu että annettu. Olen saanut uusia ystäviä ja uskon, että yhteydenpito jatkuu varmasti opintojen jälkeenkin. Kukapa tietää, jos teemme jonain päivänä yhdessä vielä töitäkin. 

Osaaminen uuteen käyttöön

Työpaikalla tapahtuva oppiminen eli harjoittelu kuuluu osaksi koodaajakoulutusta. Annika ei ollut ehtinyt aloittaa sopivan paikan etsimistä, kun työpaikka ehtikin löytää hänet. – Finnairin IT-osastolta otettiin minuun yhteyttä LinkedInin kautta. Siellä oli huomattu, että opiskelen koodaajakoulutuksessa ja he kyselivät, mitkä minun tulevaisuudensuunnitelmani ovat, Annika kertoo. 

Yhteydenottoa seurasi haastattelu ja prosessin lopputuloksena Annikalle tarjottiin Junior Web Developerin paikkaa Finnairin IT-osastolla helmikuun 2022 alusta alkaen. Opintoihin kuuluva harjoittelu näyttöineen hoituu työn ohessa. Toimiala ja työnantaja pysyvät entisenä, mutta työtehtävä muuttuu täysin: – IT-osastolla oli tarvetta sellaisen profiilin henkilölle kuin minä olen. Tulen työskentelemään Finnairin lentävän henkilöstön käytössä olevien sovellusten ja ohjelmistojen parissa. Minun ei tarvitse perehtyä ilmailualaan ja Finnairiin yrityksenä, vaan pääsen suoraan koodaamaan. Omaa taustaa ja aiempaa työkokemusta ei siis kannatta todellakaan piilotella tai vähätellä, päinvastoin ne voivat olla vahvuutesi verrattuna muihin, Annika pohtii. 

Lisää naisia alalle 

Aloittaessaan #Mimmit koodaa –ohjelman seuraamisen, Annika selvitti, millaisia uramahdollisuuksia ja -polkuja naisilla on IT-alalla. Hänen henkilökohtainen tavoitteensa on tuoda alalle lisää naisia ja hän kokee saaneensa jo ensimmäiset onnistumiset tässä roolissa: – Pidin toukokuussa 2021 #Mimmit koodaa –ohjelman Instagram-tilillä ns. Take over -viikon ja kerroin Business Collegen koulutusohjelmasta. Koulutuksesta kiinnostuneita oli paljon ja monet myös päättivät hakea seuraavaan vastaavaan koulutukseen.  

“Minusta naiseudesta on tällä alalla jopa etua. Monet yritykset ovat todenneet haluavansa palkata nimenomaan naisia koodareiksi. Toivon, että oma esimerkkini kannustaa muitakin naisia hakeutumaan alalle – sekä koulutukseen että töihin. Oma ratkaisuni on kyllä herättänyt kiinnostusta myös työkavereissani, ja monet ovat kyselleet lennoilla lisää”, Annika hymyilee. 

Vuodessa oppii paljon

Koodaajakoulutus on täyspäiväistä ja hyvin intensiivistä opiskelua. Annika allekirjoittaa tämän: – No, koodarihan ei ole koskaan valmis. Täytyy kuitenkin sanoa, että nyt kun katson taaksepäin lähtötilannettani vuoden takaa ja vertaan tähän päivään, niin kyllä vuodessa on oppinut todella paljon. Omat odotukseni koulutuksen suhteen ylittyivät – varsinkin kun sain alan työpaikan koulutuksen päätteeksi. 

“Jos IT-ala ja koodaaminen kiinnostaa, Business Collegen koodaajakoulutus on hyvä koulutusvaihtoehto. Opiskelu siinä vaatii paljon työtä, joten asian täytyy todella kiinnostaa ja sinulla täytyy olla halua oppia.  Omat ajanhallintataidot ovat myös tärkeitä. Itsellänikin oli hetkiä, jolloin piti hieman ‘kaivaa itsestään motivaatiota’, kun jotkut ohjelmointikielet eivät tuntuneet itsestäni niin mielenkiintoisilta tai jotkut jutut olivat yksinkertaisesti melko vaikeita. Onneksi opiskeluryhmästä sai aina tukea tarvittaessa, Annika toteaa. 

 Hakuaika englanninkieliseen koodaajakoulutukseen: Lue lisää


Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

Artikkeleita ei löytynyt.