Avarra maailmaasi

Business Collegessa sinulla on upeat mahdollisuudet kansainvälistymiseen.

Kansainväliseen toimintaan voit lähteä mukaan eri tavoin. Voit osallistua erilaisiin kansainvälisyystapahtumiin koulussa, valita englanninkielisiä opintoja, lähteä opintomatkoille ulkomaille tai lähteä vaikkapa ulkomaille työharjoitteluun.

Opintomatkoja BC:ssä tehdään pohjoismaihin ja Saksaan. Pääset tutustumaan paikallisiin opiskelijoihin, kulttuuriin ja yrityselämään. Näillä reissuilla oppilaitos maksaa matkakustannukset.

Kansainvälinen toiminta antaa sinulle tärkeitä valmiuksia elämää ja töitä varten. Työnantajat arvostavat työntekijää, joka osaa useita kieliä, toimii luontevasti erilaisissa kulttuuriympäristöissä ja on tottunut toimimaan eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Jos lähdet itse ulkomaille, opit lisää itsestäsi, saat itsevarmuutta, kielitaitoa ja monenlaisia kulttuurisia taitoja.

Tukea oppilaitokseltasi

Haluamme, että mahdollisimman moni opiskelijoista hankkisi arvokasta ulkomaankokemusta. Oppilaitos tukee työharjoitteluita erilaisin apurahoin matkakustannuksiin. Lisäksi apurahoja voi hakea Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Säätiöltä.


Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

5.10.2026

Neea Kerttula on Retail Sales -lajin ensimmäinen maailmanmestari


Business College Helsingin opiskelija Neea Kerttula on voittanut ammattitaidon maailmanmestaruuden WorldSkills Shanghai 2026 -kilpailussa. Kerttula voitti kultaa Retail Sales -lajissa, joka…

1.10.2026

Business College Helsingin alumnit kokoontuvat joulukuussa – tervetuloa mukaan


Business College Helsinki kutsuu alumnit jälleen yhteen keskiviikkona 2.12.2026. Illan aikana tavataan tuttuja, luodaan uusia verkostoja ja pysähdytään yhdessä työelämän ajankohtaisten…

WorldSkills Shanghai 2026 Kultamitalisti Neea Kerttula Kuva WorldSkills

29.9.2026

Business College Helsingin Neea Kerttula voitti ammattitaidon MM-kultaa


Business College Helsingin opiskelija Neea Kerttula on voittanut kultaa ammattitaidon MM-kilpailussa WorldSkills Shanghai 2026. Kerttula kilpaili Retail Sales -lajissa ja palkittiin…