Teknologia kiinnostaa myös nuoria naisia

Sara Oras on aina pitänyt matematiikasta ja teknologiasta. Kun hän aikanaan valitsi koulua, hän halusi päästä tekemisiin teknologian pariin. Tieto- ja viestintätekniikan opintojen lisäksi hän halusi suorittaa myös ylioppilastutkinnon, joten kaksoistutkinto Business College Helsingissä oli loistava ratkaisu. Kahden ja puolen vuoden opintojen jälkeen hän on tyytyväinen valintaansa.

Opiskelu on pitänyt sisällään innovointia

Sovellusprojektin lisäksi Saran opiskeluaikaan on mahtunut ilmanlaatujärjestelmäprojekti, jossa luokan ja koulun sisäilman laatua tutkittiin muun muassa sensoreiden avulla. Sara oli suunnittelemassa projektin käyttöjärjestelmää sekä tekemässä tietokantaa. Lopputuloksena oli muun muassa nettisivuilla oleva kartta luokkahuoneista, joka oli värikoodattu ilmanlaadun mukaan.

Parasta arjessa on yhteishenki ja mahdollisuudet

Saran mielestä parasta Business College Helsingissä on ollut luokkien välinen yhteishenki. Tämän lisäksi hän kokee opettajien olevan mahtavia, sillä he aktiivisesti ehdottavat mahdollisuuksista, joita myös koulun ulkopuolelta ilmenee. Näin voidaan luoda hyviä suhteita työelämäänopintojen alusta asti. Opiskelujen aikana Sara on oppinut laajasti asioita, jopa omien opintojensa ulkopuolelta. Oppia on karttunut esimerkiksi nettisivujen tekemisestä tietokantoihin.

Taitaja-kisan voittajana on helppo hymyillä

Yksi näistä mainituista koulun ulkopuolisista mahdollisuuksista oli esimerkiksi Taitaja-kisa, jossa erilaiset ammattiosaajat ympäri Suomen kisaavat suomenmestaruuksista. Saran tiimi Yrittäjyys-lajissa voitti kisan GPS-teknologiaa hyödyntävällä liikeidealla. Kyseessä oli sovellus, jonka avulla Motonetin asiakkaat löysivät hyllyväleiltä ja myymälästä tarvitsemansa tuotteet.

Tutustu muiden opiskelijoiden tarinoihin täällä


Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

5.10.2026

Neea Kerttula on Retail Sales -lajin ensimmäinen maailmanmestari


Business College Helsingin opiskelija Neea Kerttula on voittanut ammattitaidon maailmanmestaruuden WorldSkills Shanghai 2026 -kilpailussa. Kerttula voitti kultaa Retail Sales -lajissa, joka…

1.10.2026

Business College Helsingin alumnit kokoontuvat joulukuussa – tervetuloa mukaan


Business College Helsinki kutsuu alumnit jälleen yhteen keskiviikkona 2.12.2026. Illan aikana tavataan tuttuja, luodaan uusia verkostoja ja pysähdytään yhdessä työelämän ajankohtaisten…

WorldSkills Shanghai 2026 Kultamitalisti Neea Kerttula Kuva WorldSkills

29.9.2026

Business College Helsingin Neea Kerttula voitti ammattitaidon MM-kultaa


Business College Helsingin opiskelija Neea Kerttula on voittanut kultaa ammattitaidon MM-kilpailussa WorldSkills Shanghai 2026. Kerttula kilpaili Retail Sales -lajissa ja palkittiin…