Web-kehitystä Espanjan auringon alla

Web-kehitystä opiskeleva Alex Pormeister opiskelee College Helsingissä toista vuotta. Oppilaitos valikoitui aikanaan hyvien suositusten kautta – Alex oli kuullut, että Business College Helsingissä on hyvä opetuksen laatu ja erityisesti hyvät mahdollisuudet päästä ulkomaille projektien tiimoilta, kuin myös työharjoitteluun. 

Web-kehitys valikoitui luovuuden vuoksi

Web-kehitys, eli pääasiassa nettisivujen suunnittelu, koodaus ja kehitys oli Alexille luontainen valinta pääaineeksi, sillä hän koki, että tässä pääsisi olemaan luova sekä pääsisi toteuttamaan itseään. Koulutuksessa hän on oppinut esimerkiksi erilaisia koodikieliä, kuten Javascriptiä, HTML:ää sekä CSS:ää.

Projektit vievät myös ulkomaille

Opiskelujen aikana Alex on päässyt tekemään useita projekteja erilaisille yrityksille. Yksi näistä yrityksistä sijaitsee Espanjassa, tarkoittaen sitä, että ensi kesänä Alex pääsee vihdoin toteuttamaan jo ennen opiskeluaikoja olleen haaveen ulkomailla työskentelystä. Mies nimittäin lähtee osana opintojaan kesäksi ystävänsä kanssa Espanjaan kehittämään erään suomalaisen yrityksen nettisivustoa. Auringon alla suoritettava työharjoittelu on hyvä mahdollisuus tutustua ulkomaiseen kulttuuriin sekä luoda suhteita työelämän toimijoiden kanssa.

Tulevaisuudessa opinnot jatkuvat

Vaikka valmistuminen Business Collegesta Espanjassa suoritetun harjoittelun jälkeen häämöttääkin, ei opinnot välttämättä lopu siihen. Alex on ajatellut tulevaisuudessa mahdollisesti kouluttautua lisää esimerkiksi ICT-insinööriksi. Business College Helsingistä saatu koulutus ja tietotaito toimivat tälle erinomaisena pohjana.

Tutustu muiden opiskelijoiden tarinoihin täällä


Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

5.6.2026

Valmistujaiset 2026 – Yli 600 valmistunutta!


Kevään valmistujaiset ovat hetki pysähtyä juhlistamaan opiskelijoiden määrätietoista työtä ja saavutuksia. Helsinki Business Collegesta valmistui keväällä yhteensä 609 opiskelijaa, jotka vievät…

3.6.2026

Experience the Secret of Finnish Happiness 


3-Day Training & Job Shadowing in Helsinki | 8–10 December 2026  We invite international educators to Business College Helsinki to discover…

kuvakollaasi

11.5.2026

Työelämäyhteistyötä opettajan silmin: haastattelussa Tarja Airaksinen


Yhteistyö työelämän toimijoiden kanssa erilaisissa tapahtumissa ja projekteissa kerryttää opiskelijoille tärkeää työkokemusta aidoissa puitteissa.