Työelämä arvostaa yhteistyötä Business College Helsingin kanssa

Ammatillisen koulutuksen laatua työnantajan näkökulmasta mittaava valtakunnallinen työpaikkakysely on toteutettu kaksi kertaa vuodessa tammikuusta 2022 alkaen. Tuorein kyselykierros tehtiin heinä-elokuussa 2026. Business College Helsinki pärjäsi kyselyssä mainiosti: tulokset olivat kokonaisuutena katsottuna valtakunnallista keskiarvoa korkeammat.

Mutkatonta yhteistyötä

Valtakunnallinen työpaikkakysely lähetään työpaikalla oppilaitosyhteistyöstä vastaavalle henkilölle, jos työpaikalla on edeltävän puolen vuoden aikana ohjattu oppisopimus- ja/tai koulutussopimusopiskelijoita. Kyselyn aiheet liittyvät oppilaitosyhteistyöhön kokonaisuutena.

Vastaajat olivat erityisen tyytyväisiä esimerkiksi yhteistyön yleiseen sujuvuuteen kanssamme, tapaamme hoitaa koulutus- ja oppisopimusten tekemistä käytännössä sekä siihen, miten järjestämme työelämässä oppimisen. Myös halukkuus suositella oppisopimus– ja koulutusyhteistyötä oli ilahduttavan korkea. Kyselyssä Business Collegen suurin vastaajajoukko koostui johtavassa roolissa tai päällikköasemassa työskentelevistä.

Arvokasta palautetta

– Työelämälähtöisyys ja vahvat verkostot ovat Business Collegen strategian ytimessä. Työelämän näkemykset toiminnastamme ovat aivan keskeisiä, jotta tiedämme missä jo onnistumme ja mitkä ovat kehittämiskohteitamme. Olemme erittäin kiitollisia kaikille kyselyyn vastanneille henkilöille. Te todella vaikutatte siihen, miten me asioita käytännössä teemme ja mihin panostamme, kiittää Business Collegen Jatkuvan oppiminen ja yrityspalvelut -yksikköä vetävä Laura Sydänmaanlakka.


Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

22.9.2026

Alumnit kertovat: Business College sysäsi yrittäjäksi tai esihenkilötehtäviin ennätysnopeasti


Business Collegen alumnit Rami Lappalainen, Peppi Paalasvuo ja Alvar Almuuni kertovat, miten opinnot, työelämäprojektit ja koulun tuki ovat auttaneet heitä yrittäjyyteen…

22.9.2026

Sanoista tekoihin – monimuotoisuus osaksi työyhteisön arkea


Miten monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus näkyvät työyhteisön arjessa – eivät vain tavoitteina ja juhlapuheina, vaan konkreettisina tekoina? DI-VET-hankkeen loppuseminaari kokoaa tiistaina…

24.8.2026

Uusi TKI-hanke yhdistää Uudenmaan ammatilliset oppilaitokset ja yritykset


Helsinki Business College Oy on käynnistänyt yhdessä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun, Management Institute of Finland MIFin, Ammattiopisto Spesian ja Luksian kanssa ryhmähankkeen, jossa…