Marja Wallinmaa

Merkonomin tutkinto työn ohessa 

Tutustu työn ohessa koulutukseen

Monipuolinen työkokemus, eteenpäin katsova asenne ja kiinnostus omaan alaan eivät tänä päivänä enää välttämättä riitä, mikäli toiveissa on edetä työuralla. Usein työpaikkailmoitusten vaatimuslistassa on myös alaan tai tehtävään liittyvä tutkinto. Tämän huomasivat rahoitusalalla työskentelevä Peter Sandell sekä teknisen tukkukaupan myyntitehtävässä toimiva Juha Heinonen. Molemmat päättivät korjata asian. 

Koulun penkille vuosien tauon jälkeen 

Peter Sandell pelasi nuorena jääkiekkoa ja kävi Mäkelänrinteen urheilulukiota. Lukio jäi Peterillä kuitenkin kesken:  – Mäkelänrinne tarjosi kyllä hyvät puitteet opiskelun ja urheilun yhdistämiseen, mutta koulunkäynti ei silloin oikein kiinnostanut ja halusin satsata kaiken jääkiekkoon. Ammattia jääkiekosta ei minulle siitä huolimatta tullut, joten suuntasin työelämään. 

Peterin työura lähti käyntiin mukavasti ja hän eteni logistiikan tehtävistä asiakaspalveluun ja asiakaspalvelusta myyntiin. Myynnin tehtäviä hakiessaan hän alkoi pikkuhiljaa huomata, että kesken jääneistä opinnoista muodostui etenemisen este: – Ainakin oman alani rekrytointiprosesseissa olet aika auttamattomasti ulkona, jos sinulla ei ole tutkintoa suoritettuna, Peter toteaa. 

Vaihtoehtoja miettiessään Peterille tuli mieleen Business College Helsinki, jossa hän oli käynyt kokeilemassa datanomin opintoja joitakin vuosia aiemmin. Nyt kiinnostuksen kohteena olivat liiketoiminnan opinnot, erityisesti myynti ja markkinointi: – Tutustuin merkonomin koulutukseen ja totesin, että omassa työssäni on paljon sellaisia elementtejä, joita pystyn varmasti hyödyntämään opinnoissa. Otin yhteyttä tuttuun ohjaajaan Business Collegessa ja päätin hakea työn ohessa suoritettaviin opintoihin. 

Mies seisoo mustassa paidassa kädet puuskassa
Peter työskentelee saksalaisen rahoitusyrityksen Grenken Suomen yhtiössä myynnin johdon tehtävissä, vastaten Etelä-Suomen myynnistä ja viiden hengen tiimistä. 

Tiedot ja taidot ajan tasalle 

Juha Heinonen työskenteli pitkään rautakaupassa erilaisissa asiakaspalvelun ja myynnin tehtävissä ennen nykyistä työnantajaansa Ahlsellia. Peruskoulun jälkeen hän oli aikoinaan käynyt ravintolakoulun, mutta ei kokenut kokin ammattia omakseen. Myöhemmin Juha suoritti myös myynnin ammattitutkinnon. 

Peterin tapaan myös Juha totesi, että monessa hänelle kiinnostavassa työpaikassa edellytyksenä oli joko merkonomin tai tradenomin tutkinto: – Hain paljon erilaisia tehtäviä mm. valtionhallinnosta tai kunnilta ja totesin, ettei myynnin ammattitutkinto riittänyt. Päätin hakeutua merkonomiopintoihin ja ilokseni totesin, että tutkinnon voi suorittaa myös työn ohessa ja oppisopimuksella, Juha kertoo. 

Juha halusi opiskella myös siksi, että hänen edellisistä opinnoista oli kulunut paljon aikaa: – Halusin päivittää tietoni ja taitoni ajan tasalle. Oma osaamisen vaatii jatkuvaa ylläpitoa.  

Juha tutki koulutusvaihtoehtoja netissä ja päätti hakea kerralla useampaan paikkaan. – Business College oli tiedossa minulla entuudestaan ja muutama henkilö sitä minulle myös suositteli. Lopullisen valinnan eri koulujen suhteen tein kuitenkin sen perusteella, että Business Collegella on pitkä kokemus ja hyvä maine merkonomikoulutuksen järjestäjänä. Myös sijainti Pasilassa hyvien kulkuyhteyksien varrella oli plussaa, Juha toteaa.  

Mies seisoo harmaassa hupparissa kädet puuskassa
Juha työskentelee pohjoismaisen tekniseen tukkukauppaan keskittyneen Ahlsell Oy:n Herttoniemen toimipisteessä yrityksiä palvelevana LVI-tuotteisiin erikoistuneena myyjänä. 

Joustava tapa opiskella 

Peter aloitti opinnot elokuussa 2020 ja Juha myöhemmin samana syksynä. Molemmilla opinnot ovat loppuvaiheessa; Peter valmistuu joulukuussa 2021 ja Juhan tavoite on valmistua helmikuussa 2022. Opintojen joustavuus, henkilökohtaistaminen ja itsenäisesti opiskelun mahdollisuus ovat molempien mielestä avainasemassa työn ohessa opiskeltaessa: – Se, että vaihdoin opintojen aikana työnantajaa ja -tehtävää ei haitannut, oppisopimus tehtiin uudestaan uuden työnantajan kanssa. Hieman uusi työpaikka ja uusien tehtävien omaksuminen tietysti viivästyttivät opintojen etenemistä, Juha arvioi. 

Peter nostaa esiin henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS): – Hienoa, että jokaisen oma tausta, työkokemus ja nykyinen työtehtävä otettiin opintojen suunnittelun lähtötilanteeksi.  Myös oppilaitoksen tarjoama tuki opintojen aikana on Peterin mielestä ollut avainasemassa: – Olen noin kerran kuukaudessa käynyt Kirsin (Business Collegen koulutusasiantuntija) kanssa läpi opintojen etenemistä ja niihin liittyviä kysymyksiä. Näillä tapaamisilla on ollut minulle todella suuri merkitys ja olen kiitollinen saamastani tuesta.

Valmiudet ja kiinnostus jatko-opintoihin 

Odotukset opintojen suhteen olivat sekä Juhalla että Peterillä korkealla: – Odotin oppivani paljon uusia asioita, mutta ennen kaikkea olen ilahtunut siitä, että olen pystynyt parantamaan omia opiskeluvalmiuksiani digitaalisessa ympäristössä, Juha kertoo.

Peter on myönteisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon opintoihin liittyvistä tehtävistä on ollut omassa työssä jo nyt iloa: – Osaan esimerkiksi tulkita tilinpäätöstietoja entistä paremmin. Rahoitusalan ihmiselle se on selvä etu. 

Molemmat nostavat myös esiin oman ajankäytön ja sen suunnittelun tärkeyden; opiskelu työn ohessa on parantanut suunnitelmallisuutta valtavasti. – Kuka tahansa pystyy opiskelemaan, mikäli motivaatiota löytyy. Itseään pitää välillä vain ottaa niskasta kiinni, Peter naurahtaa. 

Merkonomikoulutuksella on myös muita vaikutuksia. – Tämä koulutus on innostanut minua kehittämään itseäni ja oppimaan uutta. Ajattelen omaa työuraani nyt eri tavalla kuin aiemmin. Tarkoitukseni on myös jatkaa opiskelua – ammattikorkeakoulu on yksi vaihtoehto, Juha arvioi. 

Peterillä suunnitelmat ovat hyvin samansuuntaiset: – Nämä opinnot ovat antaneet minulle lisää valmiuksia jatko-opintoihin ja aioin seuraavaksi suorittaa tradenomin tutkinnon. Olen tosi tyytyväinen Business Collegen koulutukseen ja ennen kaikkea kiitollinen siitä, että tämmöinen mahdollisuus oli itselle olemassa. 

Koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella 

Kenelle suosittelisit merkonomin tutkinnon opiskelua työn ohessa? Peterillä on tähän heti vastaus: – Jos opiskelut ovat jääneet nuorempana kesken niin tutkinnon voi suorittaa myös aikuisena työn ohessa. Olen itse tästä hyvä esimerkki. Merkonomin tutkinto on myös hyvä vaihtoehto, jos haluat lisää teoriapohjaa esimerkiksi myynnin alan tehtäviin, Peter tuumii.  

Juha on samaa mieltä: – Aikuisemmalla iällä voi hyvin opiskella eikä se haittaa vaikka edellisistä opinnoista olisikin jo reilusti aikaa.

Hakuajat aikuisten liiketoiminnan perustutkinnon koulutukseen: Lue lisää.

    Marja Wallinmaa

    - marja.wallinmaa@bc.fi