Alexille Business Collegen ensimmäinen International Skills Diploma

Business College myönsi historiansa ensimmäisen International Skills Diploman, ja sen sai tänä keväänä kaksoistutkinnosta valmistunut opiskelijamme Alex Uusitalo.

Diplomilla on kriteerinsä. Opiskelijan on suoritettava 24 osaamispistettä kansainvälisistä opinnoista. Alexilla raja ylittyi hienosti.

Lisäksi Alex on ollut opintojensa aikana ulkomailla töissä oppimassa kahdesti – ensin Espanjassa ja sen jälkeen Australiassa. Lisäksi hän on osallistunut koulumme kansainvälisiin projekteihin.

Alex kertoo, että diplomi oli hänelle iloinen yllätys. Toisaalta hän tietää itsekin olleensa hyvin aktiivinen koulun kansainvälisissä asioissa ja projekteissa.

– Olen tainnut osallistua melkein kaikkiin mahdollisiin.

Hän toivoo, että pääsee myöhemmin työelämässään tekemään kansainvälisiä töitä, jossakin vaiheessa myös ulkomailla.

Sitä ennen pitää kuitenkin pyrkiä kauppakorkeakouluun. Jos  mahdollista, hän pyrkii suorittamaan korkeakouluopintoja englanninkielisinä.

Alex sanoo, että kun hän alkaa rakentaa omaa CV:tään, International Skills Diploma tulee siinä ehdottomasti mainituksi. Siitä saattaa olla apua ainakin ensimmäisten työpaikkojen haussa.

Lue lisää kaksoistutkinnon tehneen Alexin kokemuksista työharjoittelussa Australiassa.


Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

17.3.2026

Kansainvälisen seminaarin opiskelijat tekemässä hyvää Helsingissä


Helsinki täyttyi viime viikolla auttamisen hengestä, kun 150 kansainvälistä opiskelijaa jalkautui eri puolille kaupunkia osallistumaan vapaaehtoistyöhön. Päivän aikana opiskelijat pääsivät konkreettisesti…

Opiskelija

2.3.2026

Digitalkkarina kirjastossa – kokemuksia työssäoppimisjaksolta


Harjoittelu kirjastossa digitalkkarina on hieno mahdollisuus kehittää omia asiakaspalvelutaitoja teknisessä roolissa. Onni Kronberg kertoo omasta kokemuksestaan.

21.2.2026

Yhteishakuinfo


Yhteishakuinfo live-lähetykset sosiaalisessa mediassa Haluatko tietää lisää yhteishausta ja hakemisesta meille? Järjestämme kaksi rentoa ja informatiivista live-lähetystä, joissa käymme läpi yhteishakuun…