Business Collegelle merkittävä tunnustus ammatillisen koulutuksen kehittämisestä ja korkeasta laadusta

Business College oli mukana itsearvioinnissa, jossa osoitimme vahvaa sitoutumista ammatillisen koulutuksen jatkuvaan kehittämiseen ja korkeaan laatuun. Tämän seurauksena saimme arvostetun sertifikaatin Euroopan koulutussäätiöltä (ETF).

Tuore tunnustuksemme (Certificate of Commitment to Vocational Excellence) on osoitus organisaatiomme kehittämistyöstä ja halusta kehittyä edelleen kohti eurooppalaisen tason ammatillista huippuosaamista.

Sertifikaatilla on merkitystä koulutuksen kehittämisessä sekä esimerkiksi partnereiden ja kehittämisrahoituksen haussa. Se toimii erinomaisena lähtökohtana jatkokehittämiselle ja tukee toimintaamme osana ammatillisen koulutuksen huippuyksikköverkostoa.

Sertifikaatin ansiosta koulumme nimi julkaistiin kansainvälisessä Registry of certified Vocational Excellence providers -rekisterissä (https://openspace.etf.europa.eu/vocational-excellence-registry/helsinki-business-college-oy-ltd).

Sertifikaatin myöntäjä Euroopan koulutussäätiö, ETF, on EU:n komission neuvoa antava elin, joka kehittää, seuraa sekä arvioi EU:n aloitetta ammatillisen koulutuksen huippuyksiköistä.

Saamamme tunnustus on voimassa kolme vuotta.

Business College testasi sertifikaatin työkalua

Sertifikaattia varten käytettiin digitaalista työkalua (ISATCOVE, International Self-Assessment Tool for Centres of Vocational Excellence), joka mahdollistaa ammatillisten oppilaitosten kattavan itsearvioinnin, kehityskohteiden tunnistamisen ja parhaiden käytäntöjen omaksumisen.

Sen tarkoituksena on auttaa ammatillisen koulutuksen tarjoajia arvioimaan ja parantamaan toimintaansa. Sen avulla pääsee ymmärtämään syvällisemmin vahvuuksia ja kehitysalueita, mikä helpottaa suunnittelua.

Lisäksi työkalu edistää jatkuvan parantamisen ja yhteistyön kulttuuria ammatillisten oppilaitosten välillä maailmanlaajuisesti.

Business College testasi työkalua kuluvana keväänä.


Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

18.12.2025

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Business Collegessa avaahienot uramahdollisuudet


Tiimin vetäjä Juha Vuorinen sanoo, että tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto avaa mahdollisuudet lukuisille työtehtäville ja hienolle uralle. Business Collegen opettajat ovat…

15.12.2025

Valmistujaiset 17.12.2025 ja valmistuvat opiskelijat


Valmistujaisjuhla on keskiviikkona 17.12.2025 klo 14 alkaen Business College Helsingin auditoriossa, YK-kerroksessa, osoite: Rautatieläisenkatu 5, Helsinki. Valmistuvat ja valmistuneet opiskelijat Alla…

11.12.2025

Tieto- ja viestintätekniikan opiskelu Business Collegessa kannattaa 


Vera Schneider vetää Business Collegessa ohjelmistokehityksen opetustiimiä. Hänen mielestään Business College on alan opiskelijalle loistava valinta, sillä opettajat ovat huippuammattilaisia ja…