Yritysyhteistyötä muotibrändin kanssa – miltä harjoitteluarki vaatekaupassa näyttää?

Vaatemuotiyritys LPP Finland on Business College Helsingin pitkäaikainen yhteistyökumppani opiskelijoiden harjoittelumahdollisuuksien tarjoajana. Yritys on paremmin tunnettu brändimyymälöistään, joita ovat Sinsay, Reserved, House, Cropp ja Mohito.

Viimeisen viiden vuoden aikana noin 30 opiskelijaamme on suorittanut harjoittelujaksonsa yrityksen myymälöissä. He ovat päässeet tutustumaan monipuoliseen asiakaspalvelutyöhön, vaatteiden esillepanoon ja markkinointiin.

Haastattelin ensin LPP Finlandin Karoliina Tolvia, joka työskentelee markkinoinnin ja työnantajabrändäyksen parissa, ja keskustelimme opiskelijoiden harjoittelumahdollisuuksista vaatealalla ja yhteistyön hyödyistä.

Minkälaisia harjoittelupaikkoja vaatekaupat ovat opiskelijoille?

Karoliina: Vaatekaupat ovat ylipäätään aika helposti lähestyttäviä harjoittelupaikkoja nuorille. Meillä on viiden eri brändin myymälöitä, joista voi valita eniten oman näköisen ja hakeutua juuri sinne. Meillä on ollut myös toimistolla paljon reippaita ja innokkaita opiskelijoita. 

Kannustan opiskelijoita hakeutumaan sellaiseen paikkaan, joka oikeasti kiinnostaa, koska silloin harjoittelusta saa eniten irti. 

Millaisissa työtehtävissä opiskelijat ovat olleet mukana?

Karoliina: Jos opiskelija tulee pidemmäksi aikaa harjoitteluun myymälän puolelle, hän pääsee myyjän tehtäviin ja hoitamaan kassatoimintoja. Jos kyseessä on lyhyempi harjoittelu, kassaa ei ehditä opettamaan, vaan silloin keskitytään enemmän muihin tehtäviin, kuten tuotteiden esillepanoon ja siistimiseen, asiakaspalvelutehtäviin sovituskopeilla ja varastotöihin. Toimiston puolella opiskelijat voivat toimia varsinkin markkinoinnin tehtävissä.

Olemme pohtineet myös IT-alan harjoittelijoiden ottamista, mutta asia on vielä kesken. IT-toimintomme sijaitsevat Puolassa, ja selvitämme parhaillaan, olisiko täysin etänä työskentelevän opiskelijan ottaminen mahdollista.

Mitä odotuksia teillä on opiskelijoille?

Karoliina: Vaikka kyseessä olisi ensimmäinen työpaikka, tärkeintä on rohkeus tarttua tehtäviin, vaikka kaikkea ei vielä osaisikaan. Asenne ratkaisee: ei kannata heti ajatella, että ”tuota en tee missään tapauksessa”. Perusasiat, kuten sovituista työajoista kiinni pitäminen ja tunnollisuus, ovat tärkeitä lähtökohtia.

Pyrimme siihen, että ohjeistus on selkeä ja annamme vastuuta. Samalla toivomme, että tehtävät tehdään huolellisesti, vaikka kaikki eivät olisikaan niin mieluisia.

Miten opiskelijat ovat vaikuttaneet työyhteisöönne?

Karoliina: Nuoret ovat ihania. Heistä saa aina uutta virtaa ja heillä on hyviä erilaisiakin näkemyksiä. Olen itse ollut tällä alalla kohta 16 vuotta, joten on hauska nähdä ja kuulla nuorten näkemyksiä ja ajatuksia, mitä kaupan alalla työskentely heidän mielestään on. Se antaa uutta ajateltavaa täällä pidempään olleille ja freesaa fiilistä.

Miten huomioitte opiskelijoiden erilaisia vahvuuksia?

Karoliina: Myymäläpäällikön näkökulmasta tärkeintä on hyvä perehdyttäminen. Sen avulla opiskelija ymmärtää, mitä työnkuvaan kuuluu. Vahvuudet voivat näkyä esimerkiksi asiakaspalvelussa, nukkejen pukemisessa tai tuotteiden esillepanossa. Harjoittelijoista huomaa nopeasti, onko heillä visuaalista silmää tai ovatko he pikkutarkkoja tekijöitä, jotka saavat vaaterivit kauniisti suoriksi. Jotkut ovat erittäin järjestelmällisiä ja viihtyvät varastotöissä.

Työpaikkaohjaajan tehtävänä on ohjata ja tukea oikeaan suuntaan. Silti kannustan kokeilemaan erilaisia tehtäviä, koska niissä kehittyy yllättävän nopeasti, ja joskus oma juttu voi löytyä juuri rohkean kokeilun kautta.

Miksi harjoittelupaikan tarjoaminen on niin tärkeää?

Karoliina: Nuorten on tärkeää saada työkokemusta, jotta he pääsevät hyvin työelämään kiinni. Käytän usein esimerkkiä koulupolusta: ala-asteella opetellaan opiskelemaan, jotta yläaste ja sitä seuraavat opinnot sujuvat. Samalla tavalla työelämässä pärjää, kun oppii jo hyvissä ajoin työnteon perusasioita. Monelle ei esimerkiksi ole itsestään selvää, että jos työ alkavat klo 8.00 ja työvaatteet on vaihdettava ennen vuoroa, paikalla ollaan klo 7.50. Tällaiset perusasiat on hyvä oppia turvallisessa ympäristössä.
Harjoittelussa pitää myös olla lupa tehdä virheitä. Toivoisin, että työnantajat rohkaistuisivat antamaan opiskelijoille mahdollisuuden kokeilla ja erehtyä. Se on usein paras tapa oppia ja kehittyä eteenpäin.

Onko vielä jotain, mitä haluat mainita työharjoitteluista vaatealalla?

Karoliina: Vaatekauppoihin hakeutuu harjoitteluun paljon naisoletettuja, mutta kannustan lämpimästi myös miesoletettuja hakemaan meille harjoitteluun. Vaateala sopii kaikille!

Vaatemyymälässä harjoittelussa
LPP Finlandin Karoliina Tolvi ja Business Collegen opiskelija Silva Mäki.

Pääsin haastattelemaan myös Business College Helsingin merkonomiopiskelijaa, Silva Mäkeä, joka on työskennellyt elokuusta lähtien LPP Finlandin Reserved-myymälässä Triplassa. Työssäoppimisjakson lähestyessä loppuaan Silva pääsee nyt jakamaan kokemuksiaan. 

Miten päädyit hakemaan harjoitteluun vaatekauppaan?

Silva: Ajattelin, että viihtyisin vaatekaupassa, joten hain useisiin kauppoihin. Reservedin myymälästä oltiin sitten yhteydessä ja pyydettiin paikan päälle käymään.

Millaisia työtehtäviä sinulla on ja mitä olet oppinut harjoittelun aikana?

Silva: Tehtäviin kuuluu paljon kassalla oloa, asiakkaiden auttamista, ”runnaamista” eli vaatteiden viemistä takaisin paikoilleen, viikkaamista ja siivoamista hiljaisina päivinä. Lisäksi olen päässyt auttamaan myymälän visualisteja, mikä on ollut todella kivaa. Harjoittelu on opettanut, miten kaupanalalla toimitaan ja miten työelämässä tehdään asioita.

Miltä työyhteisö ja yrityksen ilmapiiri ovat tuntuneet?

Silva: Tosi kivalta. Minut otettiin heti ensimmäisenä päivänä hyvin vastaan. Alussa pelotti minkälainen vastaanotto olisi, mutta täällä on kivoja tyyppejä. Aina autetaan, jos kysyn apua. 

Miten koet harjoittelun vaikuttaneen omaan osaamiseesi ja urasuunnitelmiisi?

Silva: Harjoittelu on opettanut paljon ja olen kehittynyt varsinkin sosiaalisissa kohtaamisissa, mitkä ovat aiemmin olleet haastavia. Olen oppinut juttelemaan ihmisille. Olen alkanut pohtia, että työ vaatekaupassa voisi olla kiva vaihtoehto tulevaisuudessakin.

Mitä vinkkejä antaisit työharjoittelupaikkaa etsiville ja työharjoitteluun lähteville opiskelijoille?

Silva: Kannattaa hakee juuri sellaiseen työpaikkaan, missä uskoo viihtyvän. Alussa itsekin stressasin ja pelotti, mutta kaikki meni hyvin ja ajan kanssa totuin työrytmiin. Työnhaussa suosittelen hakemaan moneen paikkaan ja olemaan aktiivinen, koska monesta paikasta en saanut vastausta ollenkaan. 


Lopuksi vielä Silva Mäen HOKS-ohjaajan, liiketoiminnan opettaja Satu Tuomisen ajatuksia yhteistyöstä LPP:n kanssa:

”LPP:n brändit ovat nuorille tuttuja ja haluttuja. On hienoa, että opiskelijalla on ”talon sisällä” mahdollisuus valita itselleen kiinnostavinta harjoittelupaikkaa. Mukavalta tuntui myös se, kun arviointikeskustelussa kävimme läpi tilannetta, jossa asiakas ei ollut löytänyt itselleen sopivaa tuotetta kyseisestä myymälästä. Silva tiesi sellaisen löytyvän LPP:n toisesta myymälästä, ja sieltä asiakas olikin tyytyväisenä tuotteen sitten hakenut.

Aktiivisella, oma-aloitteisella sekä uteliaasti asioihin suhtautuvalla asenteella on valtava merkitys harjoittelun onnistumiselle ja elämässä muutenkin. Erityskiitoksen työharjoittelun osalta haluan antaa Silvan ihanalle työpaikkaohjaajalle, jonka positiivisuus ja tapa ohjata ovat antaneet nuorelle erittäin hyvää kuvaa niin LPP:stä työnantajana kuin koko alasta mahdollisena tulevaisuuden työpaikkana.” 

Haastattelu ja teksti: Tiina Äijänaho


Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

31.12.2025

Opoaamu 23.1.2026


Tervetuloa opoaamuun klo 9.00-10.00 (aamupala tarjolla jo 8.30 alkaen)! Tarkoituksena on koota yhteen peruskoulujen opinto-ohjaajat kuulemaan ajankohtaista tietoa Business College Helsingin…

18.12.2025

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Business Collegessa avaahienot uramahdollisuudet


Tiimin vetäjä Juha Vuorinen sanoo, että tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto avaa mahdollisuudet lukuisille työtehtäville ja hienolle uralle. Business Collegen opettajat ovat…

11.12.2025

Tieto- ja viestintätekniikan opiskelu Business Collegessa kannattaa 


Vera Schneider vetää Business Collegessa ohjelmistokehityksen opetustiimiä. Hänen mielestään Business College on alan opiskelijalle loistava valinta, sillä opettajat ovat huippuammattilaisia ja…