Wanhat lukiossa, Prom Business College Helsingissä

Oletko koskaan pohtinut, miksi ammattikouluissa ei järjestetä Wanhoja? Vanhojenpäivä on lukion toiseksi viimeisen vuoden opiskelijoiden viettämä juhlapäivä, jonka tunnusomaisimpina piirteinä ovat pukeutuminen juhlapukuihin sekä tanssiesitys, vanhojentanssit. Päivää vietetään perinteisesti abiturienttien penkinpainajaisia seuraavana päivänä sen kunniaksi, että abiturienttien lopetettua koulutyönsä on lukion toinen luokka jäänyt koulun ylimmäksi. 

Usein ammattikouluissa opiskelevat kaksoistutkinto-opiskelijat eivät pääse nauttimaan vanhojenpäivätanssiaisia eikä myöskään penkkareista, sillä näitä ei järjestetä. Tämä voi olla monelle merkittävä tekijä, miksi valitsevat lukion.  

Tänä syksynä päätimme markkinointi- ja viestintätiimissä suunnitella opiskelijoiden kanssa yhteishaun mainosvideo. Kokosimme 10 opiskelijaa – 5 tieto- ja viestintätekniikan opiskelijaa ja 5 liiketoiminnan opiskelijaa. Tapasimme opiskelijoiden kanssa yhteensä 3 kertaa ja mietimme opiskelijoiden kanssa, mitä Business Collegesta puuttuu. Ensimmäisten joukossa oli Wanhat ja penkkarit. Pohdimme yhdessä, miten saamme Wanhoista koko oppilaitoksen juhlan. Siitä se ajatus sitten lähti. Yhteensattumana meidän opiskelijayhdistyksemme oli pohtinut vastaavaa tapahtumaa ennen tätä ideaa. 

Prom-juhla on kaikille 

Business College Helsinki haluaa olla ensimmäisten joukossa tarjoamassa toisen vuoden opiskelijoille ikimuistoiset tanssiaiset! Me emme tule järjestämään Wanhoja kaksoistutkinto-opiskelijoille, sen sijaan järjestämme kaikille opiskelijoille Prom-juhlan, jossa toisen vuoden opiskelijat esittävät tansseja. Myös tanssijoiden vanhemmille on oma tapahtuma! 

Business College Prom -juhlat tullaan järjestämään ensimmäistä kertaa vuonna 2022 huhtikuussa. Toisen vuoden opiskelijat voivat valinnaisena valita Prom-opinnon, jossa opetellaan perinteisiä tansseja, tapakulttuuria ja oma tanssi. Tämän lisäksi toisen vuoden opiskelijat osallistua Prom-juhlan suunnitteluun eli he itse pääsevät suunnittelemaan ohjelman ja koristelun (yhteistyössä Markkinointi- ja viestintätiimin kanssa). 

Me Business College Helsingissä haluamme ikuistaa jokaisen opiskelijan opiskeluajan tarjoamalla erilaisia tapahtumia ja ylläpitää perinteitä. Jos opiskellaan ylioppilaaksi, niin myös perinteitä täytyy kunnioittaa ja samalla nauttia niistä! 


Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

9.5.2025

Taitaja2025: Neealle kultaa, Luukakselle pronssia


Opiskelijamme Neea Laakso ja Luukas Saarinen menestyivät upeasti Taitaja2025-kilpailussa, mutta koko joukkue teki hienoa työtä.

8.5.2025

JYET Business Collegessa: ”Palaan saamiini oivalluksiin vielä kymmenien vuosien kuluttua”


Liiketoiminnan kehityspäällikkö Krista Salonranta sähkötukkuyhtiö Rexeliltä kertoo, että Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto opetti katsomaan liiketoiminnan kehittämistä aiempaa helpommin ymmärrettävinä kokonaisuuksina.

8.5.2025

Asiakaskokemusasiantuntija Business Collegen koulutuksesta: Oppi siirtyi suoraan työarkeen


Henna Siltanen, Vakuutusyhtiö Turvan asiakaskokemusasiantuntija, osallistui Business Collegen Timanttisen asiakaskokemuksen tekijä -koulutukseen. Koulutus lisäsi hänen osaamistaan ja ymmärrystä palvelumuotoilusta sekä asiakaskokemuksen…