Kehitä osaamistasi Business College PROssa  

– Business College Helsinki on ollut pitkään erityisen tunnettu nuorten kouluttajana. Nyt olemme halunneet vahvistaa aikuiskoulutusta sekä yrityksille suunnattuja palveluitamme, kertoo Laura Sydänmaanlakka.   

Laura toimii Business Collegessa jatkuvasta oppimisesta ja yrityspalveluista vastaavana johtajana.  

– Olemme lanseeranneet Business College PRO -rinnakkaisbrändin vahvistamaan aikuiskouluttautujien ja yritysten koulutusten brändiä.  

Laura kertoo, että oppilaitoksella on pitkä historia ja että Business College on toki kouluttanut aikuisia yhtä lailla kuin nuoria jo aiemmin. 

 – Aikuisten koulutukset ovat olleet jo aiemmin suosittuja ja saaneet hyvää palautetta, oli kyse sitten osaamisen kehittäjistä tai uudelle työuralle suuntaajista. Erikoisammattitutkintojemme NPS on jopa + 88 ja yritysten NPS + 55.  

NPS (Net Promoter Score) on suositteluindeksi ja kertoo, kuinka todennäköisesti asiakkaat suosittelevat yritystä, tuotetta tai palvelua ystävilleen tai kollegoilleen.    

– Nyt muuttuvassa työmarkkinatilanteessa ja osaamismurroksen keskellä haluamme vahvistaa aikuiskoulustamme entisestään brändiuudistuksen kautta. 

Laura sanoo, että yksi Business College PROn vahvuuksista on pitkä historia yritysten kanssa. Olihan suomalainen liike-elämä mukana perustamassa Business Collegea.   
 
– Business College ja Business College PRO kouluttavat tulevaisuuden osaajia liiketoiminnan ja IT-aloille. Olemme alan vahvin toimija. 

Laura kertoo, että Business Collegen vahva asema vaatii oppilaitokselta nopeutta ja ketteryyttä – ja tätä kaikkea yhteistyössä yritysten kanssa – sillä koulutusohjelmia on suunniteltava ja muutettava jatkuvasti työelämän tarpeiden mukaan, käytännönläheisesti ja aktiivisesti työelämän kanssa.  

Osaamisen kehittäjiä, uudelleenkouluttautujia ja yrityksiä ovat Business College PROssa kouluttamassa huippuosaajat. Business College PROlla on vahva kouluttajaverkosto.   

Mitä Business College PRO tarjoaa osaamisen kehittäjille?  

Osaamisen kehittäjien joukossa on paljon motivoituneita työssäkäyviä aikuisia, jotka haluavat esimerkiksi ammatti- tai erikoisammattitutkinnon avulla täydentää osaamistaan.   

Esimerkkejä Business College PROn ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista ovat vaikkapa liiketoiminnan ammattitutkinto sekä johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto.  

Osaamisen kehittäjät valitsevat Business College PROn tarjonnasta myös lyhytkoulutuksia ja vahvistavat vaikkapa digitaitojaan tekoäly haltuun -kurssilla, tai HR-osaaja-koulutuksesta. Koulutuksista enemmän tietoa täältä. 

– Kehitämme ja räätälöimme kurssitarjontaamme jatkuvasti.  Lyhyet kurssit tarjoavat täsmäosaamista ketterästi, nopeasti ja kustannustehokkaasti.   

Mitä Business College PRO tarjoaa uudelleenkouluttautujille?  

  • Business College PROn uudelleenkouluttautujat ovat tyypillisesti alan vaihtajia tai työttömäksi jääneitä. He etsivät uutta suuntaa uralleen.  
  • Business College PROn koulutukset sopivat heille hyvin, sillä Business College PROn koulutuksia halutaan kehittää aloilla, jotka työllistävät ja joilla on kysyntää myös tulevaisuudessa.  
  • Liiketoiminnan sekä tieto- ja viestintätekniikan koulutukset ovat juuri sitä, mitä nyt kaivataan – ja juuri ne ovat Business College PROn vahvuudet.  
  • Business College PROn koulutusten tuloksia mitataan jatkuvasti. Paras mittari on ihmisten työllistyminen, ja siinä Business College PROlla on hyvät tulokset.   
  • Noin 80 prosenttia koulutuksen käyneistä on löytänyt uuden ura-askeleen, toisin sanoen työn, jatko-opinnot tai yrittäjyyden, koulutustemme jälkeen.  

 

Miksi juuri Business College PRO?  

Business College PROn koulutukset ovat työelämälähtöisiä. Onnistumisista kertovat muun muassa tiiviit yrityskumppanuudet.   

  • Business College PROn koulutukset ovat ajan tasalla ja niitä päivitetään jatkuvasti.   
  • Jokaisen kannattaa pitää huolta omasta osaamisestaan ja ammattitaidostaan.    
  • Business College PRO tarjoaa kustannustehokkaasti koulutuksia, joita kiitetään ja kehutaan.  
  • Oppilaitos on liiketoiminnan ja tieto- ja viestintätekniikka alojen vahvin toimija. 
     

Mitä Business College PRO tarjoaa? 

Koulutuksia ja kehittämispalveluja, esimerkkejä koulutusten teemoista:

  • Esihenkilötyö ja johtaminen 
  • Taloushallinto 
  • Myynti 
  • Markkinointi 
  • IT-ala, sisältää muun muassa tekoäly- ja kyberkoulutuksia 
  • Räätälöityjä koulutuksia, tutkimushankkeita sekä valmennuksia tarpeiden mukaan.  

Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

Business College Helsinki

8.9.2025

Lidl-ketju saa kauttamme osaavia kansainvälisiä työntekijöitä 


– Olemme saaneet Business Collegen opiskelijoista motivoituneita harjoittelijoita ja sittemmin vakituisia työntekijöitä. Olemme todella tyytyväisiä yhteistyöhömme, kertoo aluepäällikkö Henrikki Harjula Lidlistä. 

4.9.2025

Tekoäly on nykyajan lukutaitoa


Business Collegen lehtori Kari Kattilakoski sanoo, että tekoäly on nykyajan lukutaitoa. Business College opettaa tekoälyä eri aineissa läpileikkaavasti. Myös aikuisopiskelijoille on…

Business College Helsinki

25.8.2025

International Talent Start aloittaa 


Business College kokosi parhaista piloteistaan International Talent Start -ohjelman, joka tukee kansainvälisiä opiskelijoita harjoittelu- ja työpaikan saamisessa sekä tulevia yrittäjiä heidän…