Varjostushommissa Englannissa

Olen lukenut monta henkilöstön job shadowing -raporttia ja aina vaan ihmetellyt, että onpas siistin kuuloista; tyyppi saa viettää viikon vieraassa maassa ja seurata, miten siellä tehdään samaa työtä. Jotenkin olen ihan omatoimisesti tehnyt päätelmän, että nuo jaksot koskevat vain opetushenkilöstöä. Kunnes minulle valkeni, että kuka tahansa meidän työtekijöistä voi hakea tuollaiselle viikolle. Annoin vielä yhden hakuajan mennä ja toisen tulla ennen kuin itse uskalsin hakea.

Ja tässä sitä nyt oltiin. En yleensä jännitä yhtään mitään, mutta minua alkoi jännittää jo, kun tieto hakemukseni hyväksymistä tuli. Miten pärjäisin siellä? Mitä jos en ymmärtäisi, mitä muut siellä puhuvat? Mitä jos minua ei ymmärretä? Mitä jos eksyn tai mokaan muuten? En ole ikinä ollut ulkomailla yksin enkä kyllä missään muuallakaan reissussa. Lisäksi päälle painoi ikäkriisi ja usko omiin kykyihin oli heikko varsinkin vieraan kielen käytössä. Kun varasimme minulle lentoja ja hotellia, jouduin pyyhkimään kosteutta silmäkulmasta – fiilis oli vaan niin mahtava.

Kohteeni tuli olemaan University of Worcester, joka kaikkitietävän Googlen mukaan sijaitse noin 2,5 tunnin junamatkan päässä Lontoosta länteen. Siellä tutustuisin viikon Communication and Participation Departmentiin.

Lentomatka sujui loistavasti ja löysin vielä Heathrow’lta Paddingtonin juna-asemallekin. Mutta sitten kohonnut itsetuntoni koki pienen kolauksen; olin jo Wikipedian ja työkavereiden avulla harjoitellut ääntämään kohdekaupunkini nimen. Lipunmyynnissä ollut rouva ei kuitenkaan minua ymmärtänyt (tai halunnut ymmärtää). Näytin hänelle siis kohteeni paperilta ja sain liput.

Rohkeasti haasteita päin!

Aamulla söin englantilaisen aamupalan – samanlainen oli tarjolla viitenä seuraavanakin aamuna. Piristystä rasvaiseen päivän aloitukseen toivat tuoreet mansikat ja karhunvatukat.
Olin omassa mielessäni päättänyt mennä Worcesterin yliopiston St. Johnin kampukselle bussilla, mutta respa sai vakuutettua minut kävelyreitin helppoudesta. Severn-joen vastarannalla pyörin kyllä tovin ennen kuin tajusin, että pieni kujanen on oikea reitti.

University of Worcesterin St. Johnin kampuksen pääovilla jännittyneenä aloittamaan job shadowing -viikkoa.

Kampuksen respassa minua tulivat vastaanottamaan Sian ja Luke. Sian on Head of Marketing Campaigns ja oli periaatteessa vastuussa vierailustani, mutta oikeastaan koko osasto oli isäntiäni ja emäntiäni. Communication and Participation Departmentilla oli iso avokonttori (kaikki puhuivat kuiskaamalla ja kaiuttimista soi vieno linnunlaulu), jossa minut esiteltiin kaikilla paikallaolijoille. Nimet menivät sulavasti sekaisin päässäni. Kaikki melkein 30 hengestä eivät olleet paikalla. Iso osa porukasta, ns. Ambassadoreista oli jossain päin maata koulukiertueella tai messuilla.

Sitten lähdinkin Luken johdolla tutustumaan kampukseen. Kiertokävelyn jälkeen olin webtiimin palaverin kuunteluoppilaana. He olivat juuri muokkaamassa uutta kurssihakusysteemiä sivuilleen. alumnitoimintaankin tutustuin. Lukella oli menossa juuri iso projekti kerätä entisten opiskelijoiden kokemuksia haastatteluiksi ja muuksi materiaaliksi.

Lounaan jälkeen minut otti lempeään huomaansa video-Terry eli heppu, joka tekee kaikki yliopiston viralliset videot. Video-Terry halusi nähdä meidän videomme – eikä erityisemmin pitänyt niistä. Hänen mielestään videoissa olisi pitänyt näyttää, mitä meillä opiskellaan ja miten – fiiliksen sijaan. Olin eri mieltä Terryn kanssa, mutta viikon aikana saisin vielä oppia yhden jos toisenkin asian videoista.
Seuraavaksi tutustuin videoihin vähän erilaisesta näkökulmasta. Olivia on yksi yliopiston vloggareista, hiljattain valmistuneista tyypeistä, jotka kertovat sisäpiiriläisen silmin yliopistoelämästä. Sain tehtäväkseni tutustua vloggauksiin ja kertoa mielipiteeni niistä. Päivän lopuksi Henry kertoi minulle tapahtumamarkkinoinnista.

Worcesterin katedraali

Duunipäivän jälkeen olin onnekas, kun ehdin vielä piipahtamaan kaupoilla (kaupat menivät kiinni jo klo 17.30 – ja sitten oikeastaan koko kaupunki nukahti). Tutustuin vielä Worcesterin upeaan katedraaliin. Yhdestä sivukäytävästä tuli kyllä Harry Potter –elokuvat mieleen. Katedraalissa mieltä lämmitti heti oven edessä kyltti, että tämä kirkko tukee pakolaisia – että jos ei miellytä, älä tule peremmälle.

Oikeussalissa ja kaupungin kattojen yllä

Tiistaiaamupäivän juttelin graafikko Abigailin kanssa. Olimme aika saman ikäisiä, siksi juttua riitti muustakin kuin työstä. Yliopisto tekee valtavan paljon enemmän printtimateriaalia kuin me. Tokihan se on ihan ymmärrettävää, kun pitää olla isot valintaoppaat ja muut.

Abi kertoi, että hänelle aiheuttaa harmaita hiuksia, että urheilutieteen hakijamäärät on vähentyneet. Hän antoi minulle pohdittavaksi, markkinoida näitä koulutuksia. Selasin Worcesterin yliopiston ja parin kilpailijan nettisivut – ja sitten suuntasin Haaga-Helian sivuille. Mieleeni ei oikeastaan tullut muuta kuin kysyä, että ovatko he markkinoineet opintoja lajiliitoille – koska monet kursseista olivat valmennukseen. Se ollut kuulemma tullut mieleen. Abi kiitteli kovasti.

Yliopiston Law Schoolin oma oikeussali, jossa opiskelijat voivat harjoitella oikeuden istuntoja.

Iltapäivällä pääsin kiertoajelulle muille kampuksille. Oppaakseni nakitettiin Chris. Aloitimme City Campuksesta, josta University of Worcester oli aloittanut vuonna 1946. Se on mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja repsahtanutta. City Campukseen kuului uuden karhea Law School, joka oli aloittanut toiminta syksyllä. Law Schoolilta löytyi mm. ihka oikea istuntosali ja valamiehistön kokoustila – ne näyttivät juuri samanlaisilta kuin brittiläisissä rikossarjoissa. Törmäsimme osaston johtajaan, joka syystäkin oli ylpeä ympäristöstään.

Tutustuimme myös Hive-kirjastoon, jonka oli avannut itse kuningatar. Kiertokävely päättyi University Arenalle ja River Campukselle. Kummatkin ovat on liikunnan pyhättöjä, joissa ollaan erityisesti ylpeitä koripallo- ja verkkopallojoukkueista.

Työpäiväni päättyi niin aikaisin, että ehdin Tourist infoon. Sain vinkin mennä Fort Royal Parkiin, josta näki upeasti kaupungille ylle. Museoihin en päässyt, koska ne olivat kiinni.

Ihan oikeita töitä

Korkeakoulumessut

Keskiviikkona paiskin ihan kunnolla töitä. Sian toi minulle tehtäväksi verrata Worcesterin seitsemää tärkeintä koulutusta ja muutamaa tärkeää asiaa (avoimien ovien päivät, valintaopas, majoitus ja kaupungin esittely) seitsemän ydinkilpailijan vastaaviin koulutuksiin ja palveluihin. Tapasin myös Press Officerin Emman, joka antoi minulle kirjoitettavaksi kaksi mediatiedotetta.

Torstaina ohjelmassa olivat UCAS-messut Herefordin ja Worcestershiren alueen lukioille University Arenalla. UCAS vastaa meidän Opintopolkua. Messuilla auttaneet yliopisto-opiskelijat tekivät mukisematta mitä tahansa työtä, mutta heille maksetaankin riihikuivaa rahaa oppilaitoksen tapahtumamarkkinoinnista. Minun tehtävänäni oli jakaa jokaiselle sisääntulijalle avainkaulanauha. Helppoa hommaa; vain poskilihakset rasittuivat hymyilemisestä (oikeasti autoin vielä messujen purkamisessakin :D). Kaikilla vierailijoilla oli rekisteröitymisen jälkeen viivakoodi, jota esittelypisteillä näyttämällä he saattoivat tilata itselleen lisätietoa ko. yliopistosta. Ei siis mitään käsikirjoitettuja yhteystietolappuja!

Messupäivän jälkeen palkitsin itseni Afternoon tealla. Se täytti niin, että suorastaan vierin alarinteeseen hotellilleni.

Viikko pakettiin

Perjantaina jatkoin Sianin antamaa tehtävää. Katsellessani ilman ääntä yliopistojen videoita totesin, että ehkä video-Terry oli oikeassa, ehkä konkreettinen video on hyvä juttu. Puhuvat päät kävivät ärsyttämään pidemmän päälle. Uutuuksien kuten VR-lasien käyttö sivujen kuvituksessa oli sivuilla tosi kivaa ja kertoo modernista ajattelusta – uutuuden viehätys vain menee, kun kaikilla muillakin on samat jutut käytössä.

Toimistossa oli ihan perjantaifiilis ja lievästi ilmaistuna levotonta. Sianin kanssa juttelin vielä markkinointikampanoista ja annoin tekemäni vertailun muistiinpanot. Yliopisto käyttää vielä printtimainontaa, mutta on siirtynyt paljon myös digiin. Radiomainonta ei heilläkään toimi. Kerroin, että me käytämme Spotifyitä ja sen näytti Sian ottavan ylös.

Just saying…

Muutama irrallinen kommentti tähän loppuun:

• Koko viikko oli sellaista haipakkaa, etten ehtinyt jännittää mitään. Kommunikaatiohalu ohitti epävarmuuden. Itsetuntoa nosti se, ettei kukaan suoraan tunnistanut minua ulkomaalaiseksi; paikalliset olivat niin tottuneita eri tapoihin puhua englantia.
• Jokainen aamu heräsin lokkien kirkunaan klo 4-5. Se oli todella ärsyttävää, mutta eihän sille mitään voinut. Mutta pakkoko niiden oli just sille sisäpihalle tulla huutamaan!
• On ihan ok mainostaa koulua vessassa, mutta saattaa olla vaivaannuttavaa, jos mainoksessa on opiskelijan hyvä kaveri.
• Meillä löytyy kahviautomaatteja ja vesiautomaatteja, University of Worcesterissa voi ottaa suoraan seinästä kiehuvaa vettä.
• Britit ovat teekansa, mutta kahviloista saa ihan törkeen hyvää kahvia.
• Monessa paikassa oli sekä vaahtosammutin että hiilidioksidisammutin rinnakkain. Toivottavasti tietävät, mitä niillä tehdään.
• Suomalaisilla nuorilla olisi opittavaa brittinuorista; jokainen kiitti saatuaan avainnauhan messuille tullessaan.
• Kokolattiamattojen imurointi on vähän niin ja näin. Britteihin kannattaa varautua nenäsuihkeella, muuten on tukossa koko ajan.
• Jos ei kerää koirankakkaa, voi saada 200 punnan sakon.

PS. Job Shadowing -viikko oli kuului EU-rahoitteeseen Valmiina maailmalle -projektiin.